eksy

I can't wait to kiss the ground wherever we touch back down

2011-12-06T10:10:00.000-08:00

Aika on kulunut, oon kasvanu taas vähäsen ja vuosi vaihtuu jälleen yhden eteen päin. Blogin kirjoittelu on jääny aivan totaalisesti, mutta ajatuksia suhisee päässä yhtä paljon kuin aina ennenkin.

Viime vuoteen verrattuna oon vihdoin oppinu katsomaan asioita enemmän läpi sormien. Laitan ne omiin mittakaavoihinsa ja pudottelen ne omaan lokeroonsa omaan tärkeysjärjestykseeni. Pelkäsin paljon tasapainoa, mutta tänään se tuntuu ihan hyvältä. Tasapainoa on jatkunut ihanan kauan, vaikka jotkut päivät ovatkin kamalia ja toiset jänniä ja tapahtumarikkaita. Mulla on niin paljon hienoja asioita, että on vaikeaa jäädä völläilemään vanhoihin ikäviin juttuihin. On totta, että välillä pelottavia muistoja ja masokistisia ajatuksia ryöpsähtää mieleen, mutta en anna niiden häiritä.

Tärkeintä on tiedostaminen. Monet sanovat, että tiedostaminen on vasta ensimmäinen pieni askel muutoksen teossa, mutta minusta tiedostamalla ollaan päästy jo yli puolen välin. Hetki kun tiedostat väärän toiminnan esimerkiksi ihmissuhteissasi, tulet tietoiseksi mahdollisuuksista mitä voit tässä tilanteessa tehdä. Vaikka aluksi toimintasi jatkuisi samanlaisena mitä se on aina ennenkin ollut, turvallisena ja tuttuna, tajuat kuitenkin toisen mahdollisuuden arvon. Kun jäät alakynteen ja kiistät arvon itseltäsi ja omilta tarpeiltasi, tiedostamalla ongelmasi tapa toimiasi alkaa ärsyttää. Tiedät tekeväsi väärin. Ennen pitkää ärsyke käy niin suureksi, että muovaat toimintaasi tässä tilanteessa parempaan suuntaan.

Minä tiedostan. En kaikkea, mutta paljon kuitenkin. Terapian ja psykologilla käymisen ansiosta olen tiedostanut kamalasti, ja olen muuttunut ja kasvanut kamalasti. Lähdin liikkeelle asenteella, että olen viallinen ja kamala ihminen. Nyt olen kuitenkin vihdoin ja viimein ymmärtänyt, että joissain tilanteissa on inhimillistä käyttäytyä ja ajatella niin kuin minä ajattelin. Ja sitten aloin tehdä muutoksia elämässäni. Aloitin pienestä ja siirryin hitaasti suurempiin.

Kliseekliseekliseeklisee

2011-07-08T15:27:00.001-07:00

Pitkän hiljaisuuden jälkeen tulin taas tänne kertomaan mitä kuuluu nykyään.

On asioita, jotka varmasti pysyy ihmisen mukana aina. Jokaisen menneisyydestä löytyy kipeitä ja sykähdyttävän ihania muistoja joiden ansiosta sinä olet juuri sinä.
Jokaisella meistä on myös paheita, joista ei pääse välttämättä ikinä kokonaan irti. Niitä ei ehkä itsekkään tiedosta ollenkaan, ennen kuin vahinko on tapahtunut.
Minä tunnistin ainakin osan niistä aika nopeasti. Silti vahinkoa tapahtuu jatkuvasti. Tässä tapauksessa vahinko kohdistuu kuitenkin itseeni ja menetän sen myötä monia mahdollisuuksia, mihin muuten pystyisin. Mutta olisi typerää sanoa, että se olisi vienyt minulta kaikki mahdollisuudet, koska kuitenkin, loppujen lopuksi, oma elämäni on minulle niin tärkeä ja rakas. Ja kaikki ne säröt kuuluvat siihen. Ihanat asiavat paikkaavat niitä niin että pystyn elämään niiden kanssa.

Joskus sitä toivoo ja joskus pelkää, että on jättänyt jonkinlaisen merkin itsestään ihmisten elämiin. Minkälaisia merkkejä muut ihmiset ovat jättäneet minuun? Onko minuus minun "ansiotani" vai kaikkien muiden aikaansaannosta?
Tykkään ajatella, että kaikki ihmiset jotka olen tavannut, hyvässä tai pahassa, ovat jättäneet minuun jotain. Antaneet aineksia. Kasvattaneet luonnetta ja värittäneet jo olemassa olleen perusluonteeni lujaa runkoa.

Jos en olisi tavannut sitä ihmistä, olisinko koskaan oppinut, mitä virhettä ei kannata tulevaisuudessa tehdä? Olisinko tehnyt sen joskus uudelleen, pahemmin seurauksin?
Olisinko koskaan oppinut kuinka hyvältä pelkkä kuunteleminen tuntuu? Tai että minun ei tarvitse olla yksin ajatuksieni kanssa?

Olisinko koskaan oppinut, että luopumalla jostain, minkä luulin olevan ainoa asia jonka avulla pysyn järjissäni, olisikin niin naurettavan helppoa ja joka nostaisi niin paljon itsetuntoani. Juuri ihmisten kautta olen tajunnut, kuinka tärkeää on että luotan itseeni ja että arvostan itseäni. Ennen ajattelin, että haluaisin pidättäytyä ihmissuhteista niin pitkälle kuin oppisin tajuamaan itseäni. Että ensin oppisin tuntemaan omat ääriviivani niin tarkasti, että en vaan vahingossakaan satuttaisi ketään.
Mutta miksi minun pitäisi olla valmis, kun eivät muutkaan ole? On jännittävämpää, että en tule koskaan valmiiksi. Voin löytää vielä miljoonittain uusia ulottuvuuksia itsestäni, vaikka olenkin aina sama ihminen. Haluan tulla toimeen itseni kanssa. Raaka tosiasia on, että olen tasan ainut ihminen, jonka kanssa kuljen jokaikisen päivän ja sekunnin. On turhaa vihata jotain henkistä tai fyysistä puolta itsessään niin paljon, että nämä päivät ja sekunnit menevät hukkaan. Epätyytyväisyys ja sen pohjalta itsensä kehittäminen on kuitenkin eri juttu, ja se todistaa että pitää huolta itsestään.

On asioita, mihin olen itsessäni edelleen hyvin epätyytyväinen. On asioita, joita aion kehittää itsessäni. En pidä kiirettä, koska teen tätä työtä koko loppuelämäni ajan. En koskaan pääse niistä kokonaan irti.

Kiitos niille ihmisille, jotka ovat minuun vaikuttaneet. Jotka ovat jakaneet omaa aikaansa kanssani. Jotka ovat kulkeneet pidemmän tai lyhyemmän matkan kanssani.

Loppukevennykseksi oksettava klisee:

Itkettää, miten hienoja taideteoksia kaikki ihmiset on. Miten ylpeä saan olla, että olen tavannut kaikki tapaamani ihmiset ja kuunnella heidän tarinaansa. Kunnioitan kaikkia heitä ihan hirveästi.

Mikään ei muuttunut, vain muutos itse ja se miten sitä katsoo

2011-04-15T11:44:00.000-07:00

Näen otteita ja tunteita

Luulen olevani itse näkymätön kaikille

Tahtoisin olla kokoajan sortamassa muuraamaani muuria

Haluan niin kovasti eroon sivuroolistani itsessäni

Haluan mennä ja ottaa riskin

Näyttää otteita ja tunteita ilman ajatusremmejä jotka kiristävät pään ympärillä

Katkaise remmi, se sanoo

Mutta

ei se vain mene niin

"Tärkeintä on että varastaa itsensä hetkeä seuraavan tyhjyyden armoilta"

Kokeile minua, kokeile

2011-03-04T05:59:00.000-08:00

Tällä viikolla olen käynyt juttelemassa uudella terapeutilla ja kävin myös psykiatrilla.

Oon kiusaantunut, kun ihmiset ymmärtävät niin hyvin (?) ajatuksiani. En tiedä esittävätkö ihmiset niin. Se tuntuu kuitenkin niin hyvältä, että en tunne ansaitsevani sitä. Tuntuu oudolta, että ne ajatukset, joita itse häpeää ja joita yrittää peitellä, ovat yhtäkkiä muka tosi ymmärrettäviä.

Pelkään, että mun huono luonne tappaa ihmissuhteita. Pelkään, että jään yksin koko loppuelämäkseni. Että muhun ei voisi rakastua tai että muhun ei voisi kiintyä, sillä olen niin hankala ja huono ihminen.

Haluan helpottaa toisen ihmisen matkaa muhun, mutta kun en koe tuntevani itsekään tietä kovin hyvin. En tiedä mitä asioita voisin pitää vahvuuksinani ja mitä heikkouksinani. Yllättäen joku ihminen pitää juuri sitä asiaa mun vahvuutena, mikä on aina ollut mielestäni suurin heikkous mussa. En osaa näyttää itseäni oikeassa valossa, kuljetan ihmisiä harhaan. Välillä en enää tiedä, olenko kauhean onnellinen vai onneton.

Se, että yritän pitää kulisseja yllä, sekoittaa oikeat tunteet vääriin.

Kiss me, you animal

2011-02-05T10:30:00.001-08:00

Oon käynyt niin surulliseksi, niin vitun vihaiseksi ja aika tunteettomaksi että bilettäminen tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.

Asiat junnaa

Ja oon sairaalloisen kunnianhimoinen samaan aikaan

Haluan siis menestyä

Oon vapaa, mua ei sidota kehenkään, oon riippumaton ihmisistä. Se tuntuu niin hyvältä kuitenki.

Voi miten kaiken tämän keskellä rakastankaan ikääni, olen siitä niin jumalattoman ylpeä

ja olen tyytyväinen että patoutunutta raivoa voi purkaa riehumalla

Tykkään siitä että itketyt ja paskat yöt, suru ja viha inspiroivat mua huutamaan ja tanssimaan.

If you can't stand the heat then get off my street

2011-01-21T09:29:00.000-08:00

Kiitän joitain tuntemattomia voimia siitä, että joululoman jälkeen mun motivaatio on ollu ihan uskomattomissa lukemissa. Oon saanu sika paljon aikaseksi kaikkea ja koulu luistaa pitkästä aikaa. Mulla on noussu jonkunlainen kiinnostus koulua kohtaan tässä. En ois ikinä voinu kuvitella pari kuukautta sitten puhuvani näin. Mää en valehtelematta saa unta öisin kun mietin niin paljon koulua! Taidan olla sairas. Löydän inspiraatiota ihan odottamattomista jutuista.

Viime aikoina asiat joista tykkään on muuttunu ihan kummallisiksi muutenkin. Ehkä jotenki parempaan suuntaan, tuntuu että nyt on avoimempi semmosille asioille joita ei ennen osannu niin arvostaa. Tekee mieli kokeilla kaikkea uutta ja hauskaa, oppia uusia tapoja tehdä asioita ja rikkoa rajoja omalla tekemisellään.

Tää ei oo mikään onnellisuuden ja iloisuuden tunne. En koe olevani erityisen tyytyväinen ja positiivinen, jotenki oon vaan löytänyt enemmän kiinnostusta asioihin joihin sen kiinnostuksen olin kadottanut. Energiaa ei kulu turhiin juttuihin kuten viime vuonna, voin kanavoida sen niin että hyödyn siitä paremmalla tavalla.

Pari hassua viikkoa että mulla on synttärit. Toivon itseltäni lahjaksi tämän vireystason ylläpitämiseen tarvittavaa energiaa ja ajankäytön mestaruutta.

Haluan tällä hetkellä vain:

tanssia
tehdä vatsalihaksia
bilettää
suunnitella
oppia uutta
nukkua vähäsen
näytellä
kuvata lyhytelokuvaa
tutustua uusiin tyyppeihin
ja olla juuri tämän ikäinen mitä olen.

Tykkään elämän luomasta mahdollisuudesta saada improvisoida kokoajan.

Pam pam pam

2011-01-08T13:08:00.000-08:00

Radikaalina muutoksena on tullut ettei mua kosketa enää millään tavalla ihmissuhteet, joista saisin jotain fyysistä irti. Ennen niin läheisyysriippuvaisena ihmisenä mietin toimintani monesti sen kautta, miten saisin "uhreiltani" mahdollisimman paljon läheisyyttä tai kivoja sanoja. Nyt kummatkaan niistä eivät hetkauta millään tavalla. Tietenkin on mukava kuulla positiivista palautetta jostain asiasta, mitä on tehnyt.

Tavoitteenani on lisäksi kesään mennessä saada kiinteytettyä kehoa ja nostettua kuntoa. Homma on lähtenyt kiitettävästi käyntiin, olen löytänyt jostain sen kauan kadoksissa olleen liikkumisen ilon.

Uusi vuosi alkaa siis hyvin kunnianhimoisissa merkeissä, mutta tunnepuolella lyö yhtä tyhjää.

Keväällä saan siirron yksityiselle terapeutille, joka on tosi hyvä juttu. Tunnen kuitenkin syyllisyyttä, sillä äiti joutuu maksamaan siitä aika paljon.

Tiedän, että tällä kertaa kehoni kestää tämän kaiken pyörityksen.
Nyt olen huolissani ainoastaan mielestä.

And we all look like we feel

2010-12-20T05:56:00.000-08:00

Liian pitkät hihat (ensimmäinen kertani)
joihin minä itse kääriydyn

Piiloudun villapaitoihin
peiton alle pimeään

Ettei kukaan näe että minä
taistelen
näitä tunteita vastaan

On hetkiä
jolloin olen paljas itseni edessä
Huudan oman rauhoittavan ääneni läpi
ja huudan kiinniottajaa

Katsomon saapuessa
pukeudun, haen laastaria
valan kasvoni jääkylmästä vedestä uudelleen

Katselen sitä kohtaa lattiassa missä minä
yrittämällä yritin uudelleensyntyä
Kaikki minussa on samaa kuin ennen, aikana, jälkeen
"Minäkin tunnen"

Pyyhin pyyntöni pois
Keskityn tahtomattani niihin ainoastaan silloin kun
viritän radiota

Invitation only
Grant Farewells
Crash the best one
Of the best ones
Clear liquor and cloudy eyed
Too early to say goodnight

Päätös

2010-12-10T11:07:00.000-08:00

En anna enää

ikinä

minkään tai kenenkään satuttaa minua

En tuhlaa viikkoja, kuukausia enkä missään nimessä vuosia ihmisiin jotka tekevät niin jatkuvasti.

You can't leave me if i'm already gone

2010-12-05T11:25:00.000-08:00

Yritys herätä jo hereillä ollessa on osoittautunut aivan liian vaikeaksi mulle.

Kaikki asiat muuttuu päivä päivältä inhottavammaksi ja raivostuttavammaksi.

Sanoessani jotain ääneen oon silloin jo päättänyt mitä aion tehdä seuraavaksi. Yritän pitää pahoja ajatuksia sisällä jotta en toteuttaisi niitä.

Tekisi mieli tehdä jonkun ihmisen elämästä pelkkää helvettiä. Tekisi mieli tehdä se niin ettei kukaan aavistaisi sen pahan olleen minä, vaan niin että saisin ihmisten välille mahdollisimman paljon riitoja ja syyttelyä ja muuta rasitetta.
Oon huomannut että en kykene tuomaan iloa yhdenkään ihmisen elämään. En tiedä onko kyseessä sama tyhjä kohta, jonka itsekin tunnen itsessäni. Enkö riitä sen tyhjän kohdan takia? Mikä se kohta on ja mitä multa puuttuu?

Haluaisin kovasti olla omissa oloissani mutta toisaalta kaipaan ihmisiä. Mikään ei näytä riittävän mulle.
En ymmärrä, mitä kaikkea mun pitäisi vielä muuttaa että olisin tyytyväinen. Toisaalta oon niin tyytyväinen tämän hetken elämäntilanteeseeni, toisaalta en kestä sitä. Asiat ovat mustavalkoisia, kuitenkin hyviä ja pahoja asioita vuorotellen.
Haluaisin vaikuttaa vahvojen ihmisten tunteisiin. Haluaisin satuttaa sellaista ihmistä, en halua olla itse satutettu.

Toivon että aika menisi nopeampaa, että olisin jo uuden projektin sisällä.
Silloin ei ole aikaa ajatella ihmissuhteita tai omia tunteitaan tai muita ajatuksia. On aikaa vain tehdä, stressata ja juosta paikasta toiseen.
Se on minun juttuni. Kaudet, jolloin isoa asiaa johon panostaa ei ole, ovat ympäri pyörintää ja ajan tuhlausta. Saatan tekemisen puutteessa vaikka vain kotonakin pysähtyä seisomaan paikoilleni kauaksi aikaa.
En osaa tämmöistä.

Mua suututtaa. Alan elämään itseäni varten nyt, kunhan oppisin tekemään niin!

plö plöplöö

2010-11-30T08:31:00.000-08:00

Viime aikoina tunnelmat ovat vaihdelleet itkuisten, päättäväisten, väsyneitten ja hyvien fiilisten välillä.
Joulu lähestyy joka saa mut välillä todella innostuneeksi ja toisaalta voimattomaksi. Vuoden loppuminen kauhistuttaa ja tuntuu aika lopulliselta. Mitä oon saavuttanut tänä vuonna? Olenko yrittänyt parhaani?
Tuleeko ensi vuosi olemaan tapahtumarikkaampi?
Yritän parhaani, jotta saisin kokea joka vuosi huikeita kokemuksia. Tänä vuonna olen onnistunut pitämään lupaukseni.

Ennen ensi vuoden alkua täytyy ensin vähän järjestellä omaa elämää ja siihen vaikuttavia asioita. Olen päässyt hyvin alkuun jotta saavuttaisin selkeämmän ajattelun. Ensi vuodeksi voisin myös tehdä parhaani jotta en ajattelisi asioita niin monimutkaisesti ja kuuntelisin itseäni. Että eläisin koko mahtavan vuoden itseäni varten, en muita varten. Se ei tietenkään tarkoita että deletoisin ihmiset ympäriltäni, vaan luon selvän rajan heti alussa. Mitä olen valmis kestämään, mitkä asiat menevät ylitse sietokykyni? Niitäkin pitää miettiä. En tee asioita jotka tuottavat enemmän negatiivista kuin positiivista energiaa minuun ja mielialaani.

Ensi vuonna on jo nyt tiedossa muutamia tapahtumia, jotka varmasti tuovat lisää väriä ja kiinnostusta elämääni. Elämäni isoin teatteriprojekti pistetään käyntiin jo vähän ennen joulua. Lisäksi maaliskuussa odottava Maroon 5 -keikka tulee olemaan tosi siisti. Syksyllä tapahtuva koulun vaihto tuo mukanaan uusia kasvoja ja muita juttuja. Lisäksi perheemme muuttaa, ja se on elämäni ensimmäinen muutto.
Nuoruuden ainutlaatuisin puoli on se, että juuri näihin aikoihin teen asioita elämäni ensimmäisiä kertoja.

Sinä olet niin kuin silloinkin

2010-11-20T11:32:00.000-08:00

Hei.

Kirjoitan nyt meistä.

Tuntuu päällisin puolin siltä, että olisin hyväksynyt tämän jo kokonaan.

Toisinaan en oikein jaksaisi ajatella yhtään sinua. Asioita on pyöritelty nyt muutama vuosi niin paljon ja syvältä että tuntuu jotenkin turhauttavalta vaan keskustella sinusta lisää ja lisää.
Tuntuu siltä, että vaikka minä jaksaisin niin kukaan muu ei jaksa. Siksi minäkään en jaksa. Mielessäni on jo valmiiksi ajatus siitä ettei kukaan oikeasti jaksa.

Lisäksi sinä teet minulle vähän semmoisen olon aina kun me nähdään, että odotukseni ja ajatukseni omasta hyvyydestäni putoaisi alemmaksi.
En tietenkään tarkoita, että sinä jotenkin pahemmin madaltaisit minun itsetuntoani. Ehkä se johtuu siitä, että ne hetket sinun luonasi silloin kun olet juonut on ollu niitä hetkiä, jolloin en ole ollut itselleni yhtään mitään, en tiiä.

Minulla on sinusta niin monenlaisia ajatuksia.
Harmittaa, että muistan niin paljon kaikkea huonoa kun olet ollut humalassa, mutta vain yhden hyvän muiston jossa me olemme vielä läheisiä.
Se yksi muisto on kuitenkin minulle tosi tärkeä, se on merkki siitä että me olemme olleet joskus kokonainen perhe ja että olen joskus pystynyt olemaan sinun lähelläsi vaikka olinkin alle seitsemän.

Muistan kuinka olin kiemurrellut sinun ja äitin sänkyyn. Meillä oli se hauska tapa nimittää toisiamme. Muistan kun me olimme siinä kaikki.

Muistatko sinä?
Muistatko sinä minusta mitään hyvää?
Olenko minä pohjimmiltani sinulle vielä se sama pieni viisi vuotias tyttö?
En oikein pysty ajattelemaan että olisin sama ihminen vieläkin.
Tai että sinä olisit.

Aina sinä valitset toiset. Tuntuu tietyllä tavalla hyödyttömältä olla sinun kanssasi. Tuntuu, että vaikka sinä ehkä haluaisitkin olla minun kanssani, joku sinussa aina haluaa pois minun luotani. Tiedän, etten osaa olla sinun kanssasi normaalisti, tiedän olevani raukka ja säälittävä ja hyväksikäyttäjä, mutta minä yritän parhaani.
Minä yritän joka kerta ajatella sinusta hyvää ja lempeästi mutta se ei ole niin helppoa!
Et sinä voi ajatella että minä olisin jotenkin kauhean halukas läheisyyteen, meillä ei ole semmoista suhdetta ja on ollut jo liian pitkään myöhäistä tehdä tälle enää mitään. Jos haluat helpottaa minun oloani yhtään, niin anna minulle tilaa. Ihan kirjaimellisesti.

Oli tilanne mikä tahansa, oltiin me lapset seitsemän tai kaksitoista tai viisitoista, minusta tuntuu että me ollaan aina yksin sinun kanssasi.

Oli hauskaa, miten pari kuukautta sitten minun tullessa sinun luoksesi yöksi sanoit, että minun pitäisi olla takaisin sinun luonasi viimeistään yhdeksältä illalla (ettei sinun tarvitsisi olla huolissasi, hahaha) Sinä olet meistä se, josta ollaan huolissaan. Joka soittaa minulle iltaisin ollessani kavereilla että onko minulla sinun avaimiasi kun olet itse ne hukannut.
Sinä olet se, joka sekoilee minulle puhelimessa kuinka rakas muka olen ja kuinka pidät minusta huolta. Tajuatko, että minä haluaisin olla se joka soittaa sinulle hukkaan menneistä avaimista? Tai se jolla on huonot ja epäkäytännölliset ideat? Joka häpäisee sinut lapsellisella käytöksellä julkisesti?
Minä haluan olla se, minä en halua olla aikuisempi sinun kanssasi.
Minä en halua tuntea syyllisyyttä siitä että valehtelen sinulle yömyöhään ettei minulla ole sinun avaimiasi mukana ettet vaan tulisi hakemaan niitä kännissä taksilla minun kaverieni edestä!
Ja minä en vittu halua olla se, joka pilaa kavereiden illan tulemalla niin surulliseksi kun soitat kännissä! Minä en halua kuulla enää IKINÄ sinun takiasi minun kaverieni sanovan että tunnelma latistui. En ikinä.

Minä haluaisin että sinä rakastaisit minua oikealla tavalla, ei liian läheisesti eikä liian kaukaisesti. Haluaisin että rakastaisit minua sopivasti, sen verran että kysyisit minulta mitä kuuluu ja mitä olen tehnyt. Sen verran että pyytäisit minua sinun luoksesi joskus, vaikka kerran kuukaudessa ja että tulisit minun rippijuhliini kutsumatta.
Sinä olet minun isäni kaikesta huolimatta. Aina.

Et sinä voi korvata enää mitään, et edes rahalla (vaikka usein tätä puolta sinussa käytänkin hyväkseni) tai muutoksella käyttäytymisessäsi. Kaikki on jo tapahtunut ja sinä et koskaan pääse eroon alkoholista.

Mutta älä lupaa minulle mitään jos et niitä lupauksiasi voi kuitenkaan pitää.
Ole meidän lasten puolella, älä aina muiden.
Älä syytä äitiä tai ketään muuta sinun omista tekemistä virheistäsi.
Ota vastuu, sinä olet aikuinen.

Muista ne hetket kun me olimme vielä ehjä perhe ja että minä olen sinun tyttäresi.
Ihan oikeasti, minä olen sinun tyttäresi ja käyttäydyin sen mukasesti silloin kauan sitten.

Anteeksi, etten osaa olla enää semmoinen.
Minusta tuntuu pahalta, että me ollaan tietyllä tavalla käännytty sua vastaan kaikki omilla tavoillamme, mutta ehkä se on joku meidän yritys suojella itseämme siltä että satutat kun olet humalassa.

Anteeksi kaikesta mitä olisin voinut tehdä toisin, minä rakastan sinua kaikesta huolimatta.
Anteeksi, että kasvoin sinusta irti.
Anna anteeksi.

Rakastan sua nyt kun kerään sydämesi sirpaleita kadusta

2010-11-03T10:08:00.000-07:00

Mulle tulee hyvä olo kun muistelen menneitä juttuja missä oon onnistunut. Mulle tulee hyvä mieli kun ajattelen missä kaikessa oon onnistunut jo tämän vuoden aikana.
Kymmenen kuukautta on menny yhdessä vilauksessa, jotkut kuukaudet nopeemmin ja jotkut hitaammin.
Jälkeen päin on helpompi ymmärtää omaa toimintaa eri tilanteissa.

Haluan antaa omille ajatuksilleni oikeuksia.
Kaikista maailman ihmisistä mua satuttaa eniten minä. Toisten ihmisten toimiminen on usein vain se mihin kanavoin oman huonouteni.

Vaikean jakson jälkeen on koomista, kun mulla on aina samantyyliset ajatukset.
Herään siihen mitä oon tekemässä, tiedostan kuinka huonoa jälkeä on tulossa. Tajuan menneeni ihan liian pitkälle.
Ajatukset sanoo että älä, mitä ihmettä teen, onko tää enää edes mua kohtaan oikein?

Kaikki ne asiat joiden avulla oon satuttanut itseäni niin, etten oikeastaan tunne edes kauheasti kipua tai pahaa oloa niiden seurauksena sillä hetkellä, tuntuu ihan kauhean pahalta ja joka paikkaan sattuu.
Yritän itkeä kaikki pahat teot itseäni kohtaan ulos ja korvaamalla ne jotenkin.
Korvaan niitä tekemällä semmoisia juttuja mitkä olen kieltänyt itseltäni oman itseni takia.

Jotenkin herää siihen tunteeseen kuinka hienoa on olla olemassa, kuinka pieniin mutta suuriin juttuihin joka päivä voi pystyä, kuinka pienillä teoilla voi tehdä toisen ihmisen iloiseksi.
Ja kuinka paljon toivoo että kaikki läheiset ihmiset joita rakastaa ajattelisi samoin.
Kuinka toivoo että ne ihmiset näkevät itsensä samalla tavalla kuin minä näen heidät. Että todellinen kuva heistä ei aina ole peilissä tai omissa negatiivisissa ajatuksissa, vaan heidän omien läheisten silmissä ja ajatuksissa. Kuinka jokaisella heistä on oikeus ajatella itsestään lempeämmin.
Ja kuinka salaa toivoo katsoessaan peiliin, että tarkempi peili on muiden ihmisten silmissä.

Ja ne silmät sanoi
päästä sisään, päästä sisään
Pidin susta aivan liian lujaa niin että mulle jäi käteen lopulta vain tukko tukkaasi
Ja kun sä hyppäsit ikkunasta niin mä tulin sua vastaan
samalla tavalla kuin asfaltti

Sano
että olisit hypännyt ilman apuakin
Sano
että olisit hypännyt ilman apuakin
Sano, sano

Saattoihan olla että olit vähän juovuksissa
No, tällasta tapahtuu
että liukastuu
Kotona iltaisin juopotellaan
Vaikka ei tietenkään joka päivä, joka päivä ei kuitenkaan

Rakastan sua nyt kun kerään sydämesi sirpaleita kadusta
kun olen tehnyt susta murusia
Valosi, ilmasi, tulesi
ovat minun
Valosi, ilmasi, tulesi ovat minun,
vain minun

Sano
että olisit hypännyt ilman apuakin
Sano
että olisit hypännyt ilman apuakin

Sano
että olet vain minun
vain minun, minun
vain minun
Sano, sano

Minä ja Ville Ahonen-Sano

Kokonaisuus

2010-10-24T03:02:00.001-07:00

Kaikkien ongelmien kautta nyt on pitkästä aikaa melko hyvä fiilis vaikka kurkussa jyskyttääkin ihan järkyttävä kipu.

On ollu kaikkea kivaa tekemistä ja uusia juttuja. Oon muuttanu mun viikkorutiineja ja kaikki muutos tuntuu hyvältä. Oon tutustunu uusiin mukaviin ihmisiin ja kokenu uusia, tosi siistejä juttuja vanhojen hyvien ystävien kanssa.

Haluan kerätä itselleni niin paljon tekemistä joka päivälle ettei mulla ole aikaa antaa tilaa omille ajatuksille. Tulen iloiseksi kun saan toimia hetken mielijohteesta.

Pimeä ja talven tulo pelottaa mua, mutta viikottaisilla terapia-ajoilla ja ystävien avulla mulla on vähän varmempi olo.

Tietyllä tavalla tykkään talvesta enemmän kuin kesästä, koska epätodellista oloa ei tuu läheskään niin usein kuin kesällä. Lisäksi pimeässä tulee maanisia onnellisuushuojennuksia useammin.

Huomenna lähden käymään kaverin kanssa Helsingissä. Syysloma. Lyhytelokuvan tekoa ja huonoja juttuja huippujen ihmisten kanssa.
Toivon että tämä kestää.
Toivon että ajatukset pysyy kokonaisina, minä pysyn kokonaisena.

Minun vastalause

2010-10-03T10:53:00.000-07:00

Tunnen joka paikassa, että seuraava risteys on ihan lähellä jo. Toinen reitti jännittää, pelottaa ja ujostuttaa. Tuntuu, että en pysty enkä jaksa.

Välillä yllätän itseni tuudittautumasta siihen ajatukseen että maailmassa on olemassa ihminen jonka seurassa kaikki hankalat asiat ja pelot unohtuisi. Tuo säälittävä ja idiootti ajatus ällöttää heti kun olen tiedostanut sen.

Olen edistynyt eri asioissa kovan työnteon ansiosta, joitakin asioita en uskalla vielä lähteä viemään eteenpäin.
Minua pelottaa ottaa askelia kohti ulospääsyä. Jos tietäisin, että voisin juosta äkkiä ulos kaikesta, unohtaa vaikeat ajatukset ja asiat jotka ohjaa mun ajatuksia, olisin jo ulkona.

Mua pelottaa ne askeleet, joita täytyy ottaa taaksepäin. Pelottaa, että kukaan ei jaksa huutaa minulle sieltä ulospääsyn luota että yritä vielä, kyllä sinä pystyt siihen.

Entä jos petyn siihen jos negatiivinen päänisisäinen keskustelukumppanini hiljenisi? Entä jos minusta tulee silloin yksinäisempi? Entä jos ihmiset vihaavat minua silloin? Entä jos itsearvostus vie kaikkien muiden arvostuksen itseäni kohtaan? Entä jos en opi rakastamaan itseäni? Voiko sitä opetella, vai pitääkö olla jotain hienoa ennen sitä? Onkoa hienoa vain olla, vai tarvitseeko hienouteen suuria tekoja?

Miksi muiden ihmisten virheet on rakastettavia mutta omani ylitsepääsemättömän hirveitä?
Haluan kaikki ajatukset itsestäni ulos, haluan sen saman hymyn sisälleni minkä kaikki muut näkevät kasvoiltani.

Ei minua pelota fyysinen kipu. Haluan ihmisten ja minun näkevän että tunnen.

"Olen kertomus jota kerron itselleni. Sanon että valtakunta johon ei ole yhteyksiä, missä ihminen on eksyksissä, on ihmisen sydämessä ja että luopumisen kipu on silmitön verrattuna mihinkään muuhun. Lisäksi on todella surullista jos ei odota ketään."

Uhrimetalli

2010-09-16T06:36:00.000-07:00

Sain kotiläksyksi kokeilla ein sanomista. Kävimme pitkän keskustelun, mitä siitä minun mielestäni seuraisi ja mitä siitä oikeasti seuraa. Tottakai osaan sanoa ei asioihin, joilla ei loppujen lopuksi ole niin väliä.

Mutta mistä johtuu se, että en osaa sanoa vastuualueisiini ja velvollisuuksiini ei, ei, ei, ei, ei nyt

Kaikista hankalinta tuntuu välillä olevan ein sanominen itselle. Ei sinun tarvitse miellyttää kaikkia. Et ole huono ihminen, vaikka joku ei sinusta pitäisikään. Ei kukaan odota sinulta yli-ihmisyytä tai sankaritekoja. Ei kukaan odota, että pyörittelisit heidän asioitaan päässäsi päivät pitkät yrittäessäsi löytää rauhan omien ja muiden ongelmien välille. Ei sinun tarvitse esittää jotain sellaista, mitä et ole.

Se, että osaan vanhan tieni reitin ja tiedän sen turvalliseksi, tekee "turvallisesta" ja "helposta" elämästäni aika ajoin niin hankalaa ja epävarmaa, että joskus jopa toivoisin sitä hyvää asennetta, joka minulla joidenkin mielestä on.

Kunpa voisin olla jokaisessa hankalassakin tilanteessa ystävä itselleni. Kunpa pystyisin uskomaan niihin hienoihin juttuihin, joihin haluaisin niin kovasti uskoa.
Kun lyön itseäni samalla tarkkaillen itseäni peilistä, toivoisin että kykenisin ottamaan edes pienen, rohkean askeleen eteen päin. Kunpa voisin katsoa niihin silmiin ja huutaa niin kovaa kuin kurkusta lähtee:

Sinä teet väärin

Kaikista eniten:
Kunpa voisin joskus oppia uskomaan, että se mikä satuttaa minua on ihan yhtä väärin kuin se, mikä satuttaa muita.

Minä haluaisin olla jollekkin ihmiselle uhrimetalli. Se, joka syöpyy vain sen takia, ettei se toinen syöpyisi ollenkaan, ei ikinä.

anteeksi

2010-09-04T12:12:00.001-07:00

Haluan sairastua tai saada jonkun muun tekosyyn jotta saisin "luvan" siihen että voisin maata koko ensi viikon sängyssäni liikkumatta. Että saisin kuunnella koko viikon vain omaa hengitystäni yksin ja olla ajattelematta mitään. Haluaisin vain maata, niin ettei minulla tai kellään muulla olisi mitään odotuksia suhteeni.

Olen kadottamassa umpisolmujen selvittäjän itsestäni. Olen kadottamassa asioita itsestäni. Olen kadottamassa itsekurin. Ajatteluni tuntuu epäselkeältä.

Olen hirveä ihminen kun olen yksin. Olen hirveä. Ja kaikista naurettavinta on ettei minulla ole motiivia olla hirveä. Olen hirveä muuten vain. Ihmisten seura pitää minut järjissäni.

On ihan järjetön ajatus että joku ihminen ei tietäisi hirveyttäni.

Kaikki "aikaansaannokseni" tuntuvat roskalta. Ei niillä ole merkitystä. Niiden merkitys on teeskentelyä. Minä olen teeskentelyä. Olen teeskentelijä.

Naurettavaa. Ajattelin muutama viikko sitten kun tunsin tämän olon hiipivän sisälleni, että tukahdutan sen ja jatkan onnellista elämääni hymyssä suin. Että en kerro siitä kellekkään.

Turha vihata itseään. Vihaaminen kuulostaa siltä, että täytyisi antaa vain jollekulle anteeksi. Aina kun voi ajatella olevansa vain paskaa. Se on peruuttamatonta ja kuulostaa siksi hyvältä.

Kaiken pystyy selittämään sillä. Miksi joku käyttäytyy noin? Miksi asiat eivät menneet suunnitelmieni mukaan? Miksi tuntuu pahalta? Miksi toisesta tuntuu pahalta? Miksi olen tässä enkä siellä? Miksi en ole jo matkalla? Miksi kukaan ei ole matkalla tänne?

Syyttävä sormi kohdistuu minuun. Ja nyt tuntuu että teen virheen kun julkaisen tämän ajatusvirran. Että kadun tätä joskus.

Mutta onko sillä väliä, niinpä
ei

Istun hänen viereensä. Toivon jokaisella osallani, jokaisella mahdollisella osallani että hän halaisi minua. Että voisin näyttää sen mitä oikeasti haluan näyttää. Kaipaan sellaista hetkeä niin paljon. Kaikki mitä tarvin on vain se että joku huomaa sen mitä on mun sisällä ja että voisi vielä ottaa sen tosissaan. Että joku jossain ottaisi minusta kiinni ja olisi vain hiljaa.

Olen niin kauhea ihminen yksin ollessani. En kestä sitä kauheutta. En tiedä mitä voisin tehdä sille kauheudelle. En tiedä mitä voisin tehdä itselleni.

Lopputili muovitehtaalta

2010-08-31T09:18:00.000-07:00

Siinä kynnyksellä
liian lyhyessä mekossani
kaikessa tyttöyden
koreassa kapeudessani
Mietin:

mihin kohtaan kosken
mihin katson
mistä revin viimeisetkin armopalat

Oma sisäinen tahtoni karjuu
että mene,
juokse jo

Tarttumisesi
tartuttaa kuitenkin minut

Tässä vaiheessa
ainoat oikeat:
lantiosi hampaasi
minä

Juuri silloin on tärkeää tietää

minne piilotan tunteeni
sinä muovaat minut naiseksi

Pitkästä aikaa asiat ovat tuntuneet turhan ylivoimaisilta ja vaikeilta.
Tuntuu, että tietäisin helpon keinon helpottaakseni monen ihmisen ja itseni oloa, mutta toiset eivät huomaa hiljaisia vinkkejäni.

Yksi tärkeä asia minulle on aina ollut, että ihmisten olisi helppo tulla sanomaan minulle asioita ja että minä voisin aina kuunnella vaikka en välttämättä pystyisi auttamaan.
Tiedän, että on hieno asia kun käyn ammattiauttajan luona ja saan varmasti nopeasti apua.

Mutta mitä sitten kun he päättävät lopettaa minun kanssani? Mitä sitten, kun porukka toteaa minun olevan jälleen kunnossa? Mitä teen, kun olen alkanut ajatella, että ainoa paikka jossa annan itselleni luvan purkaa tunteitani on hiljainen ja hassuja tavaroita sisältävä muovimattoinen huone?
Ainoat kuuntelijani, joita en kykene huolestuttamaan tai satuttamaan, ovat työntekijöitäni. Totuushan on, etten varmastikkaan jatka tätä juttua ikuisuuksiin, ja jossain vaiheessa minun täytyy päättää, lastaanko kaiken sisälleni vai yritänkö rakentaa jotain enemmän muiden ihmisten kanssa.

Minua pelottavat negatiiviset tunteeni.

Minua pelottaa, että annan periksi. Pelottaa, että valehtelen muille kaiken olevan hyvin ja naulaan tunneluukkuni kiinni niin, ettei kenenkään ole mahdollista löytää mitään muuta kuin hajanaisia ja harhailevia ajatuksia.
Pelkään, että vuosien kuluessa luukut pettävät, minä petän itseni ja samalla kaikki muut. Pelottaa, että löydän itseni aloittamassa uudet jaksot siinä huoneessa, jossa on keskellä pöytä. Pelkään, että olen liian heikko jättääkseni ne kaleidoskoopit, jännittävät pöytäliinat (joiden yksityiskohdat muistan ulkoa, sillä toisen silmät ovat siinä tilassa ainoa asia, jota en kykene kohtaamaan) ja valkeat nenäliinat. Nenäliinat, joita tämä toinen minulle aina tarjoaa kun puhuminenkin tuntuu ylivoimaiselta.

Tulkaa kaikki tänne sontsan alle

2010-08-07T05:45:00.000-07:00

Voisin melkein väittää kasvaneeni tämän viikkoisen rippileirini jälkeen.

Vihdoin ja viimein löysin ne jutut joihin uskon ja joihin en usko.

Tajusin monen asian suhteen ettei kaikessa ole aina vain mustaa ja valkoista. Huomasin, että mustan ja valkoisen välissä on kultaisia asioita. Se pätee niin uskonasioihin, ihmissuhteisiin ja itseeni.

Yksi hienoimmista ja tärkeimmistä asioista minulle oli se, että olin koko viikon omana itsenäni. Voin aina palata tähän viikkoon, ajatella sitä hetkeä kun purskahdin iltahartauden aikana itkuun jonka jälkeen sain koko elämäni edestä halauksia. Kuinka mahtavaa oli huomata, että ne hetket, jolloin kuulun 100% porukkaan, kun minua halataan miljoonasta eri suunnasta ja olen onnellisimmillani, ovat juuri niitä hetkiä, kun voin olla estottomasti oma itseni.

Ei sillä että tuntisin itseäni sen enempää tai vähempää kuin kukaan muukaan, mutta ehkä olen parhaimmillani silloin kun en ole mitään muuta kuin sitä mitä olen. Olen kerännyt itselleni todistusaineistoa; ihmiset, joiden seurassa olen yrittänyt olla oma itseni alusta lähtien, ovat niitä, jotka pysyvät pisimpään lähellä.

Ja miksi turhaan tuskailemaan muistanko tarttua ajatuksissani jokaiseen asiaan jos tiedän kelpaavani näinkin? Onko minun syytä masentua, jos joku ei pidä minusta näin?

Come on doll and use me, i don't need your sympathy

2010-07-12T09:09:00.001-07:00

Mietiskelen usein tohkeissani omaa luonnettani.

Haluaisin olla niin montaa asiaa, haluaisin olla idealisti hyväntekijä joka syttyy arjen pienistä iloista, toivoton romantikko, salaisuus joka jättää jälkeensä vain kysymysmerkkejä...

Haastateltuani äitiäni kuulin olevani joissain tilanteissa ujo, mutta rohkea.

Olen hyvin iloinen ujoudesta ja rohkeudesta yhdessä, sillä pidän niitä kumpaakin vahvuutenani ja ne täydentävät toisiansa mainiosti. Olen huomannut, että mulla on hyvä itseluottamus mutta huonohko itsetunto.

Mietin, että eri tilanteissa todellakin olen kaikkea noita rooleja mitä haluaisin olla. (Kysymysmerkkeihin olen kuitenkin vähän turhan avoin!) Pystyin kaikenlaisiin juttuihin, mukautumaan. Parhaimmillani olen moniulotteinen, ja se tuntuu hyvältä. Huonoimmillani en tiedä mitä haluan olla, tuntuu että miellytän muita ihmisiä ja en tiedä mitä haluaisin oikeasti olla.

Joissain sosiaalisissa tilanteissa minua vain ujostuttaa, joskus pelottaa. Ujostuttamisen ja pelon väli on vain se, että pelätessäni en ole enää rohkea joka on muuten aika oleellinen osa luonnettani. Annan periksi pelolle. Saatan alkaa itkemään. Koen että en enää hallitse tilannetta kovin jämäkästi.

Teatterilavaa en ole koskaan pelännyt millään tasolla, rakastan sitä. Jännittämistäkään en enää harrasta läheskään niin usein kuin viisi vuotta sitten. Teatterilavalla minua ei koskaan ujostuta. Ja kosketukset, jotka tuntuvat arkielämässä vähän arvelluttavilta on näyttämöllä oleellinen osa juttua.

En oikeastaan pelkää ihmisten koskettamista tai kosketuksia, olen vain epävarma ja varuillani. Pelkään tekeväni väärän liikkeen ja tulevani torjutuksi. Minua lohduttaa se, että jokainen ihminen varmasti ajattelee samaa, mutta minä olen lisäksi vähän ujo uudempien tuttavuuksien kanssa kuten monet muutkin ihmiset.

Monesti sovellan näyttelemistä arjessakin. Kun olen epäilevä, saatan vähän aikaa kuvitella olevani lavalla tai elokuvassa, olevani joku muu. Se auttaa, huomaan monesti päästäessäni ihmisiä lähemmäs itseäni että minulle ei tehdä pahaa, että tämänkin ihmisen aikeet olivat ihan vilpittömiä.

En oikeastaan tiedä, mitä tarkalleen ottaen epäilen/pelkään ihmisissä. Varmaan sitä, että tulen torjutuksi ja minut jätetään. Haluan ehkä ensin turvata selustani ja hitaasti mutta varmasti päästää kurkistamaan, päästää sisään niistä kiinninaulatuista ovista joita olen rakentanut ahkerasti.

Kohta.

2010-07-09T08:28:00.000-07:00

Torjun mun negatiiviset ajatukset.
Tulos: Toistaiseksi olen iloinen ja ajatteluni on selkeää.

Tuntuu kuin tietäisin pitkästä aikaa mitä haluan ja kenestä.
Mulla on oikeastaan melkein hyvä olo. Ihmisten läheisyys tai inhottavat ajatukset ihmisistä eivät ole päässeet häiritsemään. Ja tein teon joka merkitsi mulle hyvin paljon. Sen ansiosta sain mielestäni vähän lisää itsearvostusta ja luotan taas pikkuisen enemmän.

En osaa kirjoittaa ollessani oikeasti iloinen.

Istut torin laiturilla vieressäni, on lämmin, katson ruskettuneita jalkojani ja kuulen kun joku soittaa kitaraa
Se hassu katusoittaja joka ei osaa soittaa mitään vireessä niillä hiton kellopeleillänsä
Raisu kielenkäyttömme
Kun vedämme niin paljon mansikoita että yöllä vannon kuolevani
Iso niitty, sääsket, eksyminen ja ystävälliset ihmiset
Eksyminen
En ole riippuvainen mistään tai kenestäkään enää
Kun herään puoli kahdeksalta, syön jätskiä ja menen takaisin nukkumaan
Askartelu klo 02, liiman loppuminen

Sinä olet ihminen muistatko

2010-06-04T11:16:00.000-07:00

Olen tajunnut asioita.

-haluaisin olla tunteeton
-en halua keikuttaa venettä, en halua olla häiriöksi tai este jollekkin
-olen hiljainen välittäjä
-vihaan itseäni niin paljon että rakastan itseäni, ja päinvastoin
-rakastan itseäni pienenä, jälkeenpäin ajateltuna minussa oli lapsena jotain kiinnostavan raakaa
-pelkään pahaa mieltä silloin kun olen iloinen että yritän luistaa tilanteista jotka voisivat tehdä minulle pahan olon. Luistan tunteista, ihmisistä, tilanteista.

"Haluan samaan aikaan että kaikki häipyvät ja jättävät minut rauhaan, mutta muutoksilla itsessäni ja vihaamalla yritän saada jonkun huomaamaan minut, huomaamaan, huomaamaan ja jäämään, haluan kestävyyttä ja jatkuvuutta. Haluan rutiineja ja haluan"

Kerron ihmisestä, joka tätä tekstiä kirjoittaa. Kelaan aikaa kolmen vuoden päähän menneisyyteen.
Oli viisi asiaa, jotka tekivät siitä niin sekavaa.
1. Olin pieni lapsi.
2. Ajattelin liian hankalasti.
3. Väärät asiat sattuivat väärään aikaan.
4. Lopetin asioiden työstämisen aina kun työstämistä olisi pitänyt jatkaa.
5. Lopulta kykenin vain itsekkyyteen.

Hän on 12. Hän ei välitä, hän ei avaa. Hän luulee olevansa tarpeeksi vanha ja kokenut; hänen ajatuksensa ovat mielenkiintoisen yksinkertaisen monimutkaisia. Hänen logiikkansa pelaa käänteisesti, hän deletoi ympäriltään vähitellen kaikki yhteydet, kaikki mahdollisuudet. Hän huutaa itselleen, muille. Hän huutaa itselleen rannalla, kysyy, ei vastaa. Hänen päänsä nojautuneena puiseen penkkiin, jonka maalit halkeilevat liian nopeasti, liian tottuneesti.

Hänen raskaat askeleensa, hänen meikittömät kasvonsa, hänen korvissaan pauhaava musiikki, pakkanen poskillaan, hänen kumea huutonsa, toinen, kolmas. Hän katsoo taivasta, kaatuu maahan, puristaa kädet nyrkkiin, sormensa lapasesta naamalle, läpsäisy, läpsäisy
Hän lyö itseään.

Hän etsii oikeaa väylää kuumeisesti ja haluten olla jollekkin joku, edes itselleen. Hän kiinnittää turvavyön takapenkillä harvoina mutta liian useina viikonloppuina. Hänen eläimelliset tapansa reagoida pelkoihin, kaksi vaihtoehtoa, hyökkäys tai pakotie. Hänen miettivät kasvonsa, silmänsä oikealta vasemmalle oikealta vasemmalle, hänen hampaansa purren huulta, nyrkkiin puristuneet sormet

Hän harrastaa tunteidensa nielemistä.
Aamuisin, lounaaksi, päivälliseksi, iltapalaksi. Öisin hän nielee kaksinkertaisia annostuksia.
Hänen makuaistinsa velttous eri tunteille saa nyt kieleni etsimään

Hän yrittää kuihduttaa tunteensa ruumistaan lopettamalla
Hän tietää eri tapoja,
hänen aivonsa harjaantuneena erilaisiin kataloihin tapoihin

Hän ei tarkoita pahaa
Hän ei tiedä
Hän ei
Hän ei saa

Hänen suolaiset katkeruuden kyyneleet aina joskus
Loppujen lopuksi,

aika harvoin

Suolaiset kyyneleet etsien hänen ylös kaartuneita silmänurkkiaan, räpäytys vain
ja kohti sanatonta tyynyä
Joskus löytävät huulten kaaren, hän syö kyyneleensä

Hän on pieni tyttö, lapsi
Hän on raakile
Hänellä on tunteet
Hänen tunteensa jossain kaukana piilotettuna

Hänen huonot päätelmänsä, mielipiteensä, ajatuksensa
olemus

Hänen surkeisiin lopputuloksiin
kehnoihin, sumeilemattomiin
päätöksiin

Minä rakastan tuota tyttöä
Minä rakastan hänen keskeneräisyyttään
Minä rakastan hänen mielenkiintoisuuttaan ja tapaa
ratkaista ero yksin olemisen ja ihmisten välillä
Rakastan hänen monimutkaisuuttaan ja eri tasoja
Minä rakastan hänen moniulotteisuuttaan
Rakastan, etten löydä häneen ratkaisuja vaikka olenkin

etsinyt siitä päivästä lähtien

Jos tajusit tästä sanaakaan, kunnioitan sinua

2010-05-28T23:59:00.000-07:00

Ensi viikolla alkaa rakastettu kesäloma ja olen samaan aikaan suunnattoman varautunut, odottava ja kuitenkin peloissani.

Tiedän että olen itselleni velkaa hyvän kesän ja hienoja kokemuksia. Olen väsyttänyt itseni taas ihan koomiseen pisteeseen ja tiedän, että siihen ei suinkaan auta lepo vaan uteliaisuuden tyydyttäminen ja uudet asiat, kokemukset ja seikkailut.

Kun katson itseäni peilistä ollessani iloinen ja itsevarma niin kuin näinä päivinä olen ollut, on hassua miten en tunne tuntevani itseäni. Katson itseäni silmiin, enkä yksinkertaisesti tajua miksi teen/tein pahaa itselleni. Katson jotain vierasta ihmistä peilissäni ja tajuan, ettei minulla ole mitään syytä vihata itseäni. Minulla on oikeus vihata jotain asiaa mikä itsessäni on, mutta en hyödy itseni vihaamisesta mitenkään. Kuitenkin olen kova harrastamaan sitäkin, sillä on paljon järkevämpää purkaa vihansa itseensä eikä muihin ihmisiin.

Toisaalta taas monesti itsetuntoni ollessa nollassa, esimerkkinä muutaman viikon takainen yökoulu, tunnen silmittömää inhoa itseäni kohtaan ja kaikkeen mitä olen ikinä tehnyt. Mietin kuumeisesti, kuinka läpinäkyvä ja säälittävä ihminen olenkaan, mukaan lukien kaikki epätoivoiset ja turhat yritykseni joilla ei ole mitään merkitystä.

Säälittävän minusta tekee se, että yläasteelle tullessani kätkin kaikki ne puolet itsestäni pois, joista ala-asteella sain kuulla. Tietyllä tavalla petin itseni, mitätöin kaikki ne päätökset joita vuosi sitten olin itselleni luvannut. Uuden kuoreni alla kuitenkin jossain piilossa oli se sama ihminen kuin ennenkin. Olen aavistanut jo pitkän aikaa sen olemassa olon, yrittänyt koventaa panoksia. Olen uskaltanut ja saanut hyväksyntää, olen saanut arvostusta sekä itseltäni että muilta. Yritin pitää entiset ajatukseni ja olemukseni jossain kaukana suojellakseni mielialaani, näyttäen maailmalle, että minä pystyn mihin vain ikinä tahdon. Mutta sinä yönä minä löysin entiset ajatukseni, tunteeni ja inhon liittyen itseeni. Suutuin itselleni, sillä olin yrittänyt unohtaa mennyttä ja keskittyä tähän hetkeen. Suutuin, koska olisin suuttunut samasta asiasta pari vuotta sitten.

Tällä hetkellä yritän samaan aikaan muistaa tämän hetken ja menneen, pitää ne jotenkin tasapainossa. Tuloksena ovat pelko ja pakokauhu, jotka viimeistään nyt murtavat muiden ajatukset siitä että minä tosiaan pystyisin.

On ihan sama miltä näytän tai kuulostan nykyään, koska en voi kuitenkaan muuttaa muiden näkemyksiä itsestäni. Voin vaikuttaa olemuksellani vain niiden ihmisten ajatuksiin minusta, joita en ole tuntenut kauaa aikaa. Voin vaikuttaa myös itseni ajatuksiin itsestäni, mutta silloin tunnen jatkuvasti pettäväni sadistisesti sitä kaksitoista vuotiasta, pientä tyhmää tyttöä, joka luuli tietävänsä mitkä ovat hänen ongelmiansa, mutta todellisuudessa hänellä ei ollut niistä hajuakaan. Lukiessani sen aikaisia tekstejäni, minua naurattaa ja itkettää hysteerisesti. Mikään viha itseäni kohtaan ei ollut perusteltua, millekkään ei ollut selitystä ja silti olin varma, että jokainen paha asia on lähtöisin minusta.

Nykyään olen vähän samaa mieltä joissain asioissa. Vaikka olisinkin vihainen itselleni ja myös sille kaksitoista vuotiaalle, rajan vedän viimeistään lapsuuteeni. On koomista, miten niin pienestä ihmisestä pystyi kasvamaan jotain niin tyhmää.

Mutta kuten alussa sanoin, olen velkaa itselleni hyvän kesän. Siksi karistan kaikki nuo ajatukset johonkin kauas ja yritän taistella ainakin sitä vastaan, että vihaisin itseäni kesällä. Ja sanoin myös, että en saisi vihata itseäni, vaan jotain puolta/asiaa itsessäni.

Siksi vihaan tätä itselleni liian monimutkaista ajatuskuviota päässäni, mutta yritän rakastaa itseäni siitä huolimatta.

Day 01 - Your favorite song: Radiohead-Fake Plastic Trees
Day 02 - A song that makes you happy: Death Cab for Cutie-Soul Meets Body
Day 03 - A song that makes you sad: Manchester Orchestra-Sleeper 1972
Day 04 - A song that reminds you of someone: The Temper Trap-Sweet Disposition
Day 05 - A song that reminds you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you're angry
Day 14 - A song that you listen to when you're happy
Day 15 - A song that you listen to when you're sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh

Taivas saa tippua

2010-05-03T08:12:00.000-07:00

Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?
Että jään yksin.

Mikä olisi todennäköisintä, mitä voisi tapahtua?
Ettei mikään muutu ellen pian opi arvostamaan omaa jaksamista.

Mikä olisi parasta, mitä voisi tapahtua?
Että voisin olla täysin oma itseni ainakin kaikkein lähimpien ihmisten kanssa, että mua arvostettaisiin huonoista puolistani huolimatta, että voisin olla TÄYSIN varma siitä että ihmiset eivät lähde mun vierestä vaikka en olisikaan aina empaattinen ja auttava.

Mielialani:

30% iloisuus
20% hämmennys
10% stressi
30% toiveikkuus
10% mitä?

Yksin ajattelen salaa miksi ja miten. Yksin ajattelen: minkä takia? Minkä takia? Minkä takia asiat menevät näin hyvin/huonosti? Mietin, tarviiko kaikelle syytä, tarkoitusta, pohdintaa, ajatuksia tai mitään muutakaan. Mietin, kuka olisi oikea ihminen antamaan minulle vastauksia ja kuinka suoria vastaukset mahtavat olla. Mietin, olenko se minä, Joku muu vai Ei kukaan. Mietin ihan liikaa kysymyksiä, joihin en saa keneltäkään muulta vastausta kuin itseltäni. Haluaisin tietää, miksi tunnen näin tai noin, minkä takia? Mietin ovatko tapani reagoida asioihin joihin muut tuntevat tosi laimeasti, jotenkin outoja tai vahingollisia?

Mietin kuinka kivaa on, kun joillekkin olen harmaa ja joillekkin värikäs.
Mietin, että on kivaa, kun saan itse värittää itseni jonkun maailmaan.
Mietin, voinko pyyhkiä itseni jonkun maailmasta kokonaan pois, vai pysynkö aina jonkun maailmassa vaikka itse olisin kaukana, ehkä jopa kuollut.
Mietin, jäisikö kukaan kaipaamaan minun omaa itseäni, minua, jos olisin kuollut. Mietin, jäisivätkö he kaipaamaan valheitani, esitystäni, teeskentelyäni. Mietin ja tiedän, että voin itse vaikuttaa siihen lopettamalla teeskentelyn ja ennen kaikkea alituisen yrityksen. Mutta en tunne merkitykselliseksi saada ihmistä kaipaamaan itseäni, jota en oikeasti edes tahdo lähelle ajatuksiani ja itseäni. Pidän monista ihmisistä, mutta vain todella harvoihin luotan ja sillä on merkitystä, että en ajattele niin yksin.

Ylitunteellisuudesta alkaa tulla iso ongelma, haluaisin keinoja millä voisin ennaltaehkäistä itsesäälikohtauksia ja ÄLÄJÄTÄMUA -huutoja yksin kotona. Ehkä se on puoli, mikä tekee minusta muiden silmissä säälittävän ja huvittavan, mutta minä oikeasti tunnen niin tuollaisella hetkellä. On myös julmaa, että nauran tuolle itsekin. Ei ole mitään kamalampaa kuin olla täydellisen varma että joku lähtee, tai täydellisen varma että on huono, paha, ruma, oksettava, ilkeä, petturi ja valhe.

Tässä rakkauteni kohde, Pariisin Kevät nimittäin:

mennään ulos
alle sinisen taivaan

kuunnellaan lintuja
taivas voi tippua

On mahdollista
että maa jalkojen alta katoaa

mä oon sun mies, mä oon sun mies
ja pian näkymätön
mä oon sun näkymätön

Day 01 - Your favorite song: Radiohead-Fake Plastic Trees
Day 02 - A song that makes you happy: Death Cab for Cutie-Soul Meets Body
Day 03 - A song that makes you sad: Manchester Orchestra-Sleeper 1972
Day 04 - A song that reminds you of someone
Day 05 - A song that reminds you of somewhere
Day 06 - A song that reminds you of a certain event
Day 07 - A song that you can dance to
Day 08 - A song that makes you fall asleep
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you're angry
Day 14 - A song that you listen to when you're happy
Day 15 - A song that you listen to when you're sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh

23. huhtikuuta ja "mää tuun tästä ihan kohta"

2010-04-23T12:10:00.000-07:00

ÄÄÄÄääääääÄÄÄÄÄÄÄäääääääö

Olotilani on hyvin sekopäisen railakas. Tuntuu, että onnistun jos haluan. Ja minä haluan. Ja minä onnistun.

Yhden opettajani suuret silmät, kurottautunut pää (joka luultavasti tipahtaa pian), tunkeutuva katse ja kysymys: "Miksi sinä olet huonompi?" Vilkuilen ympärilleni löytääkseni jotain, mikä voisi pistää oikeat sanat suuhuni. Kukaan muu tässä ahtaassa tilassa ei liikahdakkaan. Ainoat äänet jotka kaikuvat huoneessa uudelleen ja uudelleen ovat sanat miksisinäolethuonompimiksisinäolethuonompimiksisinäolethuonompi

Ja minä en tiedä koskaan tähän tarkkaa vastausta. Turvallisempi kysymys olisi ollut "Miksi sinusta tuntuu että olet huonompi?" Kun joku ulkopuolinen tulee liian lähelle, ylittää rajan, kysyy miksi minä olen huonompi, ainoa pakokeino on silmien suljenta ja kyynelien nieleminen. Ohitan kysymyksen hiljaisuudella, jolloin muut alkavat riitelemään edellisistä aiheista. Kuulen kuitenkin vain sisälleni elämään jääneen kysymyksen "Miksi sinä olet huonompi?"

Hetken päästä avaan oven, katson ympärilleni, näen kasvoja, näen koulukavereitani, näen tyhjiä kasvoja, näen tyhjiä ilmeitä, näen ilmeitä, näen itseni, näen kellon, näen portaat, näen oven, näen oven, näen lukon, näen kasvoja, näen kosketuksia, näen hengitystä, näen yrityksiä

näen pakotien

Ovi lukossa, tiiliseinän rahina ja raavinta selkärankaa vasten, kädet takertuneena lavuaarin kaiteeseen ja ruskeaan roskakoriin, kyyneleet, muovilattia, pää vaaka-asennossa rusehtavaa muovilattiaa vasten, lämpimät kyyneleet, peili, seinäkirjoituksia "katso taakse, katso ylös, katso vasemmalle" katseita pitkin ahtautta, odottamista. Hiljaisuuden vallitessa ala-aulassa hiivin ulos rakennuksesta, odotan autolla. Tuijotan auton ikkunasta heijastuvia vihreitä silmiä. Tuijotan tyttöä, jota haluaisin halata ja kiinnittää itseeni. Tyttöä, jolle haluaisin pelkkää hyvää ja jolle tarkoitan pelkkää hyvää. Jota yritän suojella maailman naarmuilta naarmuttamalla. Tuijotan silmiä, joille kerran sanottiin että kaikissa kuvissa hymyilen huulillani mutten silmilläni. Suljen silmäni, ikkunatyttö tekee perässäni. Auto aukaistaan, kömmin sisään, katson kasvojani peruutuspeilistä. Aurinko paistaa niihin.

Hän ajaa niin lujaa, hermostuksissaan, tiuskien, vihaisesti. Pidän hiljaisuudesta pääni sisässä. Unohdan kaiken katsoessani niitä silmiä jotka peilistä tuijottavat.

Kysyn itseltäni miksi olen huonompi. Enkä enää jaksa repiä vastausta.

Day 01 - Your favorite song: Radiohead-Fake plastic trees

Day 02 - A song that makes you happy: Death Cab for Cutie-Soul meets body

Day 03 - A song that makes you sad

Day 04 - A song that reminds you of someone

Day 05 - A song that reminds you of somewhere

Day 06 - A song that reminds you of a certain event

Day 07 - A song that you can dance to

Day 08 - A song that makes you fall asleep

Day 09 - A song from your favorite band

Day 10 - A song that no one would expect you to love

Day 11 - A song that describes you

Day 12 - A song from your favorite album

Day 13 - A song that you listen to when you're angry

Day 14 - A song that you listen to when you're happy

Day 15 - A song that you listen to when you're sad

Day 16 - A song that you want to play at your wedding

Day 17 - A song that you want to play at your funeral

Day 18 - A song that makes you laugh

Radiohead - Fake Plastic Trees

2010-04-19T06:35:00.000-07:00

Minun kevääni merkit

-pyöräilykauden aloitus

-kaupungilla pyörintä

-kevätkengät (no näitä olenkin käyttänyt melkein koko vuoden)

-saan enemmän asioita aikaan

-valvominen ja aamuinen yliluonnollinen väsymys

Mulla menee hyvin tasapaksusti juuri tällä hetkellä. Näyttää siltä että mitä valoisampaa ja lämpimämpää on, sitä valoisampaa ja lämpimämpää on mun sisällä. En jotenkin edes uskalla ajatella mitään surullisia tai inhottavia asioita, tuntuu että pettäisin itseni jos tekisin niin.

Ensi kesästä tulee luultavimmin aika mahtava, sillä

Musen keikka

Ranska ja Lontoo

Kesätyöt (ooookei, tämän pistin vain jotta muistaisin päiväkodin hyvät puolet)

Ihmiset

Minun ja ystäväni ystävyyden kymppisynttärit

Eipä mulla mitään ihmeellistä asiaa ollut, kevät on vaan niin huippua ja kaikki hienot asiat jotka mulla on ja mitä mulla tulee olemaan ja mitä mulla on ollut.

Day 01 - Your favorite song Radiohead-Fake plastic trees

Day 02 - A song that makes you happy

Day 03 - A song that makes you sad

Day 04 - A song that reminds you of someone

Day 05 - A song that reminds you of somewhere

Day 06 - A song that reminds you of a certain event

Day 07 - A song that you can dance to

Day 08 - A song that makes you fall asleep

Day 09 - A song from your favorite band

Day 10 - A song that no one would expect you to love

Day 11 - A song that describes you

Day 12 - A song from your favorite album

Day 13 - A song that you listen to when you're angry

Day 14 - A song that you listen to when you're happy

Day 15 - A song that you listen to when you're sad

Day 16 - A song that you want to play at your wedding

Day 17 - A song that you want to play at your funeral

Day 18 - A song that makes you laugh

2010-04-06T11:33:00.000-07:00

Kerron yöstä.

Yö
-hiljainen rakastajani peitto
-kliseinen lampaiden laskenta: yksi...kaksi...neljä....viisi...kuusi...kahdeksan...missä olin menossa
-katkeruus peittoani kohtaan: MUUTU IHMISEKSI
-isot ajatukset

En ole varmaan koskaan törmännyt mihinkään niin surulliseen ja huvittavaan kuin peittoni ja itseni välinen suhde. Olen mm. laulanut, puhunut, halannut, pussaillut, itkenyt, purrut, kuiskinut, silittänyt ja suuttunut peitolleni monet monet kerrat, eikä mitään merkkiä paremmasta näy. Peitto pysyy mykkänä, kyvyttömänä empatiaan, sitkeänä, raukeana ja ennen kaikkea julmana rakastajanani, sillä mitään ei koskaan tapahdu.
Ja peitto on aina peitto, sen tiedän, mutta odotan jokainen ilta että peitto muuttuu ihmiseksi.
Ne optimistisesti ajattelevat kurttuotsat mielipiteellä PEITTO ON PAREMPI KUIN EI MITÄÄN sulkekoot suunsa ja tuntekoot tuskani (okei, ehkä tämä on vähän hassu ongelma, mutta se syö.)
Minä en kuulu yksinnukkuvaan rotuun ollenkaan. Minä en suostu kuulumaan siihen. Minä en aio koskaan kuulua siihen. Ja aion taistella peittoni kanssa siihen yöhön saakka, jolloin peitto väistyy minun ja ihmisen tieltä. Peitto on tehty lämmittämään ihmisiä, olemaan suojana.

Mutta peitto ei osaa rakastaa, tuntea, kuunnella eikä varsinkaan vastata. Olen niin raivoissani että voisin pistää pari kirosanaa tähän. Mutta en tee sitä. Haluan pysyä asiallisena ja vakuuttavana.

Muuten yöhööni kuuluu nykyään aika ihanat unet.
Mutta unista herätessäni yöhön kuuluu vielä syvempi katkeruus peittoani kohtaan, sillä joku minut melkein joka yö herättää. Sitten katson unisesti selkäni taakse.
Ja sinä et ole siellä.

Lopuksi listaan taas pari asiaa joita olen painanut mieleeni positiivisena muutamien viikkojen aikana.
-imelyys ja kliseet
-astrologia
-ärrän vuokrauskortti
-lapsuudenkodin haikeus ja toisaalta sen tuoma turva
-yltiöpäinen vajoilu
-"tuleekohan se vielä lauteille"
-suklaasydämet jotka eivät ole sydämen muotoisia
-Matti Nykäsen näköiset äijät (näin sellaisia pari yhdessä päivässä)
-Parkettien Partakone

Timo Rautiainen
En kadu ketään niistä, joita syliini suljin
heitä sentään rakastin
Itken kaikkia niitä
joiden ohitse kuljin, joita väistin
ja pakenin

Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin
löysin lähelle itsekin
mutta jos itseäni varjelin ja säästelin
heti eksyin ja palelin

Tajunnanvirtaa koulussa

2010-03-24T10:24:00.001-07:00

Päätin kirjoittaa tunnin verran tajunnanvirtaa koulun pöydän päällä, joka tarkoittaa hyvin epäselkeää tekstiä, ristiriitaisia ajatuksia ja kaikkea mikä on luonnollisesti sekaisin minun mielessä. (Tällaista päässäni tapahtuu, kun istun lasittuneesti yksin. "Hankin epätodellista oloa.")

En pysty ajattelemaan yhtään mitään
Niinpä minä käsitteenä pelottaa ja toisaalta ei pelota yhtään
joskus on pelottanut paljon enemmän HEI pelkohan ei ole läheskään niin iso osa minua enää
pelko tulee vielä joskus
Tärkeintä on kuitenkin

voitanko sen pelon

Tärkeintä ei ole pakokauhu vaan keinot joiden avulla ennaltaehkäisen pelon
toisaalta pelkään sosiaalisuutta, mutta olen jo oppinut pelkäämään sitä
koska etsin eri tapoja pelätä

etsin syitä
etsin syitä, tapoja ja tuhoa
en etsi ikuisuutta, etsin yhtä yötä
etsin yhtä rauhallista yötä
etsin turvaa ja käsiä ja
samaa kuin

"Jos se sana ei saa olla nimi, niin basso on se sana."

Etsin etsin joka sekunti kaikkea tuota ympäriltäni ja itsestäni
etsin valtaa ja etsin nöyryyttä
etsin kaikkea itsestäni ja jos en löydä, lyön
koska kuule minä, täytyy olla kaikkea
Täytyy tehdä kaikki olla kaikki täytyy olla kaikki ja nöyrä
jos kuulen sanat "sinä et riitä", suljen
silmäni korvani sisimpäni

Jos lähteminenkin saa minut tekemään tuon kaiken, on luonnollista, että suljen itseni lähes joka tilanteessa, sillä lähteminen kuuluu elämään
hyvästit--->lähteminen
Tiedän, että jotkut ihmisistä palaavat
Kuitenkin
se sattuu, se pelottaa, se vetää, se puristaa, se tyrehdyttää hengityksen, se saa minut hymyilemään pakotetusti, käteni tärisevät

Entä jos se oli viimeinen kerta kun näen sinut?
ENTÄ JOS SE OLI VIIMEINEN KERTA KUN NÄEN SINUT
enkä edes sanonut
en sanonut
jää

minä olen siis kaikista
vastuussa
ja vihaan niin paljon
koska
rakastan aivan uskomattomasti,
liikaa
minä rakastan, mutta en kerro sitä vasta kun olen varma että minua rakastetaan
lähteminen sattuu

Ja olen varma että joskus herään muualta

Etsin
Etsin
Etsin liikkeitä ilmeitä ymmärrystä
Etsin merkkiä

Etsin merkkiä joka herättää minut tästä ja muualta

Etsin salaista viestiä jossa kerrotaan että:
Sinä olet ihminen, et läheskään kaikki.
Minä pysyn. Minä en päästä irti.

Ja että sinun virheesi
tekevät sinusta ainutlaatuisen
Ei täydellisyys, ei rikkoutuminen
vaan virheet
virheet virheet virheet

Viestiä jossa sanotaan
että voitan häviämällä
että hyvästit eivät ole aina
vikoja eikä syitä

Hyvästit ovat seurauksia

Viestiä missä sanotaan kaikki tuo
Viestiä joka ei lyö minua
Viestiä joka ei saa minua
lyömään itseäni

Merkkiä
Viestiä
Ajatuksia

tunnetta

Etsin
Etsin
Etsin

Minä löydän
jos etsin

Minä löydän
sinut

Minä saan avattua itseni jos suljinkin
Minä päästän läpi
Ja jos ihminen tai ihmiset
pääsevät lävitseni
tulen olemaan tunteva
tunnen sanat, erityisesti
uskon ne

Saan sanoista kiinni
Ja jos saan sanoista kiinni
en päästä sanoista koskaan irti
ja kun pidän niistä aina tiukasti kiinni
Olen sanat
minusta on tullut sana
Minut voi kirjoittaa ja lukea

Mutta kun minusta tulee sana
minut voi myös pyyhkiä pois

Ja riippuu ihmisestä
kuka jättää tyhjäksi
ja kuka rakentaa uutta tilalle
Kuka ymmärtää
Kuka sekoaa
Kuka jää

Ja kuka lähtee

Juuri sillä hetkellä, kun kaikki alkaa onnistua, on syytä olla tarkkana

2010-03-17T09:35:00.000-07:00

Viime kirjoitukseni jälkeen olen pakottanut itseni löytämään jokaisesta ihmisestä, myös niistä parista joita en oikeastaan millään asteella edes siedä, jotain hyvää. Oon huomannut että jos kemiat eivät oikeastikaan kohtaa yhtään missään vaiheessa, on hyvin hankalaa keksiä joku muu kuin ulkonäöllinen hyvä puoli.

Yritän takoa omaan päähäni, että ihminen voi olla samaan aikaan mukava sekä itselle että toisille ihmisille. En ymmärrä miksei mun pää voi yksinkertaisesti hyväksyä tätä tietoa, miksen voi tajuta tuota. Toisaalta tiedän että se on totta, mutta en vaan saa sitä käytännön tasolle.
Eikä tuossakaan edes vielä kaikki, tyhmimmäksi asian tekee se että hyvin harvoin sanon ihmisille päin naamaa yhtään mitään ilkeää, mutta ajattelen että pahat ajatukseni muista ihmisistä satuttavat heitä.

Kumpa pääsisin tuosta ajattelutavasta joskus eroon, se saa mut tuntemaan itseinhoa ja pääni tuntuu räjähtävän kun yritän tapattaa joitakin ajatuksiani.

Eli nyt kun olen ajatellut toisista ihmisistä oikeastaan vain hyvin kiltisti ja arvostan hyvin pitkälti kaikkea, unohdan itseni jonnekkin sivuun. Näin pienissä pätkissä se ei tosin pääse haittaamaan mua ainakaan liikaa, mutta toivon että löydän tähän jonkun terveen tasapainon.

Loppujen lopuksi olen ollut oikein hyvällä tuulella. Pidän siitä että olen muutaman päivän jo ajatellut melkein pelkästään toisia, en niinkään itseäni.

Kummallista, miten en oikeastaan koskaan löydä sitä selkeää ajattelua, vaan mulla on aina päällä joku liian iso ristiriita joka syö kamalasti. Tiedän että on normaalia tuntea esimerkiksi jotakin ihmistä kohtaan samaan aikaan ihan päinvastaisia tunteita, mutta kun tunnen niin melkein kaikkea ja suurimmaksi osaksi itseäni kohtaan. Tunnen olevani kamala ihminen jos en vain katso jotain pientä yksityiskohtaa tarpeeksi kauan, sillä "sitä ei ole koskaan katsottu, se on minun vastuulla." Toisaalta rakastan tuota tapaa itsessäni. Hyvin harva asia tässä maailmankaikkeudessa on kuitenkaan yksin minun vastuulla, mutta näin sanon itselleni, että minä olen kaikesta, kaikista ja varsinkin kaikkien suruista vastuussa.

Tämä saa minut hyvin suuttuneeksi, suutun itselleni ja käyn keskusteluja pääni sisässä.

"Sinulla on kaikki hyvin."
"Ei ole."
"On. Sulla on kavereita ja perhe ja ihmisiä."
"Ne lähtee ihan kohta."
"Ei lähde jos et päästä."
"Lähtee koska minä joskus ärsyynnyn heistä mielessäni."
"Se on inhimillistä."
"Ei ole koska minun pitäisi ajatella kaikista hyvin ja olla kaikille hyvä ja pelastaa kaikki."

Ei. Joo. Ei. Joo. Ei. Joo. Ei. Joo.
eijooeijooeijooeijooeijooeijooeijooeijooeijooeijooeijooeijooeijooeijoo

Sitten kun ajatukseni menevät aivan liian pitkälle, joku kolmas huutaa pääni sisässä TURPA KIINNI

mutta ne itsepäiset ajatukset ei koskaan kuuntele, ne väittelee vielä samasta asiasta kun joku kolmas säännöllisin väliajoin yrittää epätoivoisesti karjua TURPA KIINNI TURPA KIINNI TURPA KIINNI NYT

On unohdettava se mitä luulemme olevamme voidaksemme olla todella sitä mitä olemme.

eijooeijooeijooeijooeijooTURPAKIINNIeijooeijooeijoo

Ihmiset jotka katsovat toisiaan silmiin eivät näe silmiä vaan katseet

2010-03-06T11:44:00.000-08:00

Coldplay-Fix you

Käsitys minästä selvenee mun päässä.

Käytin aamun ensimmäiset viisi tuntia itseni ymmärtämiseen ja tunteiden purkuun (joka tarkoittaa mun tapauksessa hillitöntä itkua, musiikkia ja itsensä halaamista.)

Herätessäni yöllä neljän aikoihin musta tuntui, että minusta on tullut ylimielinen. Että levittäisin mun vihaa niille ihmisille, jotka eivät ole tehneet mulle mitään pahaa, päinvastoin. Että mun ongelmat ei ole enää mun päässä, vaan että ne säteilisi muihin. Että satuttaisin muita.
Satuttaisin muita. Satuttaisin muita. Satuttaisin muita.

Kun ajattelen ihmisiä joista välitän, ensin mut valtaa hurja lämpö, rakkaus ja varmuus. Hetken päästä tarjoan itselleni toisen vaihtoehdon.
Mulle tärkeät ihmiset eivät halua minua.
Se on ehkä kaikkein herkin asia mulle, kaikkein kipein ajatus mitä voin kuvitella. Ja aika usein tahdon jostain syystä ajatella tuota.

Tarvitsen säännöllisin ajoin tiedon siitä, ettei minua olla jättämässä. Tarvitsen säännöllisin ajoin mahdollisuuden tuntea että se ihminen on minussa fyysisesti kiinni.

Toinen ajatus, mikä tekee yhtä paljon kipeää kuin menettämisen ajattelu, on ajatus siitä, että satuttaisin itse niitä ihmisiä. Haluan olla tietoinen siitä, jos teen jotain epäoikeudenmukaista niille elämäni hienoimmille ihmisille. Toisaalta taas musta tuntuu, että olen itse vastuussa monien ihmisten omista henkilökohtaisista ongelmista, vaikkei ne muhun millään tavalla liittyisikään. Ja se johtuu siitä, että mielestäni jos ajatuksissani haluan pelastaa, minun täytyy tehdä niin. Harmikseni jokaisen ihmisen tulisi tietää, ettei kukaan tule ja pelasta.

Tiedän, että kukaan ei kykene pelastamaan minua. Minun täytyy tehdä päätös. Ja olen tehnyt päätökseni, mutta sen toteuttaminen vie aikaa ja voimia ja keskittymistä ja suhtautumista. Se tuntuu vievän tietyissä kohdissa aivan kaiken multa, mutta olen varma, että lopuksi saan kaiken takaisin korkojen kera jos itse haluan. Ja kukaan ihminen ei multa mitään vie, vaan se on mun mieli. Mun pitäisi ymmärtää useammin, ettei kukaan ihminen odota multa niin paljon, mitä luulen.

Se olen minä.

Minä teen kaiken loppujen lopuksi yksin, päätökset, kaikki. Mutta se ei tarkoita etteikö joku voisi auttaa. Ja ihmiset jotka ovat mun vieressä auttaa vain olemalla siinä. Ja en halua satuttaa heitä, koska kliseisesti sanottuna ihmiset ovat kaikkein hienoin ja arvokkain asia mitä mun vieressä on. On niin rauhoittavaa ajatella, että neljältä herätessäni yöllä ahdistukseen mulla on ainakin viisi ihmistä, jotka ei tappaisi mua vaikka soittaisin. Ensin täytyy vaan selvittää vähän päätä, mikä ahdistaa ja miksi.

Olen niin kliseisen täynnä rakkautta nyt, että haluaisin kirjoittaa sen kaiken tähän ja sanoa miltä se tuntuu. Vaikka olen kirjoittanut monia vuosia ja se on suuri suuri suuri osa mua, tiedän, että tässäkin on rajansa. Esimerkiksi rakkautta ei voi kirjoittaa niin hienosti mitä se on. Hienoista asioista en osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin.

Kaikki ihmiset jotka tuntevat mut henkilökohtaisesti ja lukevat tätä, haluan sanoa, että

minä rakastan teitä

ja vaikka en ehkä kasvotusten osaa sanoa/näyttää tuota lausetta/tuolta lauseelta (VIELÄ), minä ajattelen noin. Ja tuota ei kumoa kukaan koskaan ikinä milloinkaan. En edes minä.

Pysykää.
Aina.

= pääkipu

2010-03-02T04:34:00.000-08:00

Mew - Like Paper Cuts

Oon viimeaikoina varovaisesti miettinyt itseäni ja omia ajatuksiani.

Mun mielestä on aina tärkeää tietyin väliajoin miettiä omia hyviä ja huonoja puolia. Yleensä keskittyy vain toisten ihmisten arvostelemiseen, mutta unohtaa vielä tärkeämmän eli itsensä.

Yritän parhaani mukaan vähentää ja latistaa omia huonoja puoliani. Kun seuraavan kerran mietin omia huonoja puoliani, joskus saatan huomata, ettei se yksi tietty piirre ole niin hallitseva enää.

Huonot puoleni nyt

1. ylitunteellisuus

2. asioiden monimutkaistaminen

3. liiallinen takertuminen eri ihmisiin

4. en elä tarpeeksi usein hetkessä

Hyvät puoleni nyt

1. Teen paljon asioiden eteen joita oikeasti tahdon

2. Tiedän mikä on oikein ja mikä väärin

3. Hyväksyn itseni melkein

4. Inhimillisyys

Olen ylpeä, että olen oppinut tietämään mikä on kaikkein huonoin puoleni. Mielestäni ihmiset jotka eivät harrasta itsensä kuuntelemista ovat juuri niitä, joiden huonot puolet tuntuvat valtaavan koko ihmisen ja sitä kautta se ihminen saattaakin yleensä jäädä ihan yksin.

Olen tietoinen siitä, että minua saattaa joko ilostuttaa tai satuttaa asiat, jotka eivät ehkä monen muun mielestä edes tuntuisi miltään. Kääntöpuolena kuitenkin näytän suuttumukseni melko harvoin. Muut tunteet huokuvat minusta yli, ja esimerkiksi mun äidin mielestä se on oikeastaan mun heikkous.

Haluan oppia tunteilemaan kohtuullisesti.

Olen myös miettinyt, etten suostu katselemaan isoja kuvia jotka virtaavat edestäni pystymättä itse kokea ja rakastaa niitä. Aion tarttua mahdollisuuksiin. En halua elää turistina omassa elämässäni.

En suostu vain katselemaan hienoja näkymiä,

minä teen niitä.

Jäljellä on enää seurauksia, ei syitä

2010-02-23T07:36:00.000-08:00

Olen käynyt nyt puolitoista kuukautta säännöllisesti purkautumassa psykologilla. Vaikka oikeastaan kaikki "toimenpiteet" alkavat vasta nyt, siltikin tuntuu että olen jo edistynyt ja asiat menevät paremmin. Vasta viime viikolla uskalsin ensimmäistä kertaa itkeä siellä. Suurimmaksi osaksi minua itketti tieto siitä, ettei minun oikeastikaan tarvitse pärjätä aivan yksin. Vihdoinkin ryhdytään toimeen ja tällä kertaa melkein kaikki ovat puolellani.

Monien suunnilleen samoihin aikoihin tapahtuneiden juttujen ansiosta tällä kertaa on kivaa olla minä. Olen ollut sovussa itseni kanssa jo vähän aikaa. En ole aiheuttanut itselleni yhtään kyyneltä enkä yhtään naarmua. En ole läpsinyt itseäni ilkeästi naamaan. Jännittävää, kun voi tehdä itselle mukavia tekoja ja hyväksyä omia virheitä. Tulee ehkä vähän tyhmälläkin tavalla huojentunut olo.

Musta on alkanut todella hitaasti ja todella salaa tuntua siltä, että ehkä maailma riittää. Mulla on varmasti edessäni miljoonia, miljoonia ihania ja hienoja juttuja mitä saan tehdä ja tuntea. Mitä mukavempia kokemuksia mulle tulee vastaan, sitä enemmän haluan elää hetkessä. Ja aion vähitellen ainakin yrittää karsia mun elämästä asioita, jotka tuottaa vain ahdistusta. Tai yrittää vaihtaa vähän asennetta niitten suhteen.

Kertoi arvesta rinnassaan
ja ensirakkaudesta

antoi pimeässä huoneessa kuunnella kyyneliään

tunnusteli tässä valintojaan

nimesi eksyneen ihoni
Jenni Haukio

-kaupungista pois käveleminen sukkasillaan
-väsynyt hymy
-lyriikoilla keskustellut keskustelut
-ihmisten miiminen virvelöinti
-kliseet

Saavu minulle kasvot paljaina
lue pyytämättä valkoisten taulujeni tummuva teksti,
uskalla ottaa

Kirjoita itsesi
ihoni tyhjille papereille

Kulje kaikkien kanavieni lävitse,
päästän sinut kiinninaulatuista ovista

Käsieni heikko pyyntö:
vie minut harhaan kesän jokaisena yönä
Jenni Haukio

Tavoitteet pitäisi kirjoittaa hiekkaan

2010-02-11T05:53:00.000-08:00

Ilo on:

-tieto siitä, että tulevaisuudessa on odotettavissa paljon yllätyksiä
-se kun jarruttaa nähdessään sateenkaaren
-sammakkoperspektiivi
-sininen väri silmissä, järvissä ja taivaalla
-pienten salaisten rakkauskirjeiden piilottaminen sinne ja tänne
-turvallisuuden tunne
-seksikäs musiikki
-ihmiset, jotka erottavat pepsin ja coca-colan maun toisistaan
-katulamput
-se kun tuntee ystävänpäivänä olevansa rakastettu
-nauttiminen tekemisestä, joka ei ole rakentavaa tai määrätietoista
-rakastumisen ensimmäinen punastuminen
-pojat jotka jäävät viimeiseksi koulun liikuntatunnilla futisjoukkueita valittaessa
-itsensä hemmotteleminen ajattelemalla itsesäälin vallassa ettei kukaan ymmärrä sinua
-se että polven naarmut on helpompaa parantaa kuin särkyneet unelmat
-pysähtyminen miettimään jotain omaa asennetta, josta ei ole oikein varma
-ihmisten kummallisuus
-itselleen itseostetut syntymäpäivälahjat
-kärsivälliset ihmiset
-saippuakuplat
-ihoon tarrautuneet mekot ja hiukset kesällä
-vaatteet päällä uinti
-kun joku lämmittää

Suru on:

-pimeä huone
-kun iho on kananlihalla
-voimattomuus
-ylimieliset ihmiset
-ihmiset jotka eivät ole yrittäneet
-hysteerisen itkun lomasta huudetut asiat
-yksin nukkuminen
-pois lähteminen
-isä ja top 3 puheenaiheet
-kun tärkeät ihmiset kävelevät ohitse ilman hymyä
-epätasapainoisuus
-kun ei pysty/osaa/kykene vaikka yrittää/haluaa/himoitsee
-asian suunnaton haluaminen joka ei käy toteen
-mahdottomat suhteet
-yksipuoliset tunteet

Joskus elämä erottaa kaksi ihmistä vain siksi, jotta he ymmärtäisivät kuinka paljon jäävät toisiaan kaipaamaan.

Lähden, kun pitäisi jäädä

2010-02-03T10:50:00.000-08:00

Minusta on ihanaa kehitellä tarinoita tuntemattomista ihmisistä. Nykyään kaiken tietotulvan ja median pyörityksen takia moni ihminen kadottaa kontrollin elämäänsä. On pelottavan surullista ja karmeaa seurata vierestä, kun joku tuttu ihminen katoaa henkisesti. Katoaa olemasta. Muuttuu, ja minä jään silti hänen viereensä. Aina minä jään.

Tiedän miltä se tuntuu. Olen monesti havahtunut suuresta ihmisjoukosta. Tajunnut, etten tunne heitä. En ole oikeastaan edes nähnyt heitä. Ihmiset eivät ole yksinkertaisia. Se on yksi julmimmista asioista, mitä toiselle voi tehdä. On myös julmaa pitää itseään yksinkertaisena.

Haluaisin tietää, kuinka yleistä ihmisten henkinen katoaminen on. Olen nähnyt sitä paljon omissa läheisissäni ja joskus myös itsessäni. En tiedä onko se häpeällistä vai normaalia. En tiedä asiasta mitään. En tiedä miten siitä voi selvitä, sillä kaiken jälkeen olen samanlainen. En tiedä teenko sitä edelleen, vai olenko tietyllä tavalla selvinnyt ja ryhtynyt olemaan.

Tiedän, että viereen jäävästä ihmisestä se tuntuu pahalta.

Joskus uusiin ihmisiin tutustuessani minusta tuntuu, että minussa on leima. Tuntuu, että joku ulkopuolinen pystyy näkemään minusta heti, että olen tehnyt väärin.

Olen lähtenyt, kun olisi pitänyt jäädä.

Olen jäänyt, kun olisi pitänyt lähteä.

Kun ihminen on läsnä, hänet voi aistia. Kun puhut hänelle, hän seuraa. Tilanteen vaatiessa hän myös vastaa. Kun kosketat häntä, hän vavahtaa ja reagoi. Kontrollin itseensä kadottanut ei tee mitään, korkeintaan yrittää onnistumatta. Vaikka se ei näkyisi muille kovin selvästi, ihmisen sisällä käy kamala sota.

On toivotonta seurata vierestä, kun itselle rakas ihminen lakkaa olemasta läsnä. Keskustelu muuttuu yksipuoliseksi. Kosketukset, katseet, sanat ja teot ovat merkityksettömiä. Menneisyys on merkityksetön.

Tunnen itseni epätoivoiseksi liian suurien ongelmien keskellä. Tunnen itseni voimattomaksi yrittäessäni. Tunnen itseni arvottomaksi epäonnistuessani.

Lähtiessäni tunnen itseni petturiksi.

Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa

2010-01-30T13:33:00.000-08:00

Mun mielentila on ollut vähän aikaa tosi omituisen hauska.
Mun on helpompaa olla, osaan suhtautua asioihin jotenkin kivemmalla tavalla.
Mun olo on kiva.
Mun olo on kevyt.

En edes muistanut, että tämmöinen olo on olemassa. Mutta oli se. Se vaan oli mua piilossa tosi kaukana, mutta oikeastaan ihan hirmu lähellä.
Joskus ihmiset eivät näe tarpeeksi lähelle. Inhottaa, että oon ollut sellainen.

En ole vain jaksanut nähdä.

You can laugh a spineless laugh

2010-01-06T09:41:00.000-08:00

Kuunnelkaa Radioheadin Exit music (For a Film) ja tiedätte, minkä takia olen niellyt itkua parin päivän ajan.

Wake from your sleep
the drying of my tears
Today we escape
we escape

Pack and get dressed
before my father hears us
before all hell breaks loose

Breathe
keep breathing
don't lose your nerve

Breathe
keep breathing
I can't do this alone

Sing us a song
a song to keep us warm
there's such a chill
such a chill

Tylsistyttää, että musta tuntuu että oon jotenkin tylsä kaikkine näine mun ongelmineni. En tuskin jaksais kattoa ketään samanlaista tapausta itsekkään, kun en kestä näitä omia tyhmiä puoliakaan.

En tiedä kuka/mikä kiinnostaa, miten ja milloin. Suunnittelen tulevaisuutta ja mietin, että sitten KUN jotain tapahtuu, olen onnellinen. Miksen osaa olla sitä nyt? Kunkunkunkunkunkunkunkunkunkunkunkunkun.

En oo omasta mielestäni koskaan ollut mikään perfektionisti, mutta hiljalleen alkaa tuntua, että jossain asioissa oon. Ja se joku asia on mun henkinen hyvinvointi. En kestä itseltäni yhtään inhimillisiä huonoja puolia. Mun pitäis olla samaan aikaan

fiksu, villi, nuori, aikuinen, tyttö, nainen, kaunis, söpö, vahva, heikko, inhimillinen, epäinhimillinen, herkkä, huumorintajuinen, syvällinen... ym

Ja oikeastaan.

Mää en yhtään tiedä, miltä tämä näyttää ulkopuolisten silmin, kun oikeastaan tiedän joskus, mitä olen ja joskus en todellakaan. Kaikista pelottavinta ja tyhmintä ja hulluinta ja sekopäisintä ovat ne teot, joita teen tahtomattani. Ja aina selitän siitä, kuinka jokaista liikettä voidaan itse kontrolloida ja pitää kaikkea hallussa. Ja se on taito, mikä ei todellakaan oo mulla hanskassa.

Musta tuntuu, että mää oon sätkynukke, ja mun sairas mieli ohjaa mua. Kuulostaa sekavalta, mutta se ehkä kuvais tätä mun oloa parhaiten.

Vihaan sitä, että ajattelen liikaa. Taas toisaalta, jos joku yrittää ottaa niitä mun suuria ajatuksia multa pois, meen heti puolustuskannalle ja suojelen niitä kauheasti. Mun ajatukset on mun omia, ja voin jakaa niitä. Mutta niitä ei viedä multa pois.

...Ja oikeastaan en kestä tätä mun omaa ajatusmaailmaa enää yhtään.

Kun tietää tarkalleen, mistä itse tykkää ja mistä ei tykkää, voi oikeastaan käydä aika huonosti. Varsinkin jos on epätasapainoinen. Jos haluaa itselleen ongelmia tai pahaa oloa, tietää juuri oikean keinon tuottaa pahaa oloa. Mulla ei niinkään se fyysinen tuska tuota sitä oloa, nykyään enemmänkin se, jos annan itseni heittäytyä johonkin vaaralliseen ja epäilyttävään. Ja sitähän teen aivan tajuttoman usein.

Kananlihalla

2010-01-04T08:24:00.000-08:00

Minä olen heikko
vain jos olen turvassa

Ja vahvuutta on
pysyä pystyssä myrskystä huolimatta

Älä käännä heti päätäsi

Ymmärrä,
että aina kun haavoitun,
luon hiljaa kuoria
todellisuuden ja itseni välille

ja ne voi poistaa
vain huomaamalla ne

Yksi kerrallaan ihmiset löytävät
ja kadottavat
laskevat kymmeneen
etteivät löisi lyötyä

Ja kun sinä muutut
kun luot nahkasi uudelleen
en ehkä pysy enää perässäsi
en ole niin nopea nopeudessa

Hyväksyminen kun vie
aikaa

ja kymmeniä vuosia sormesi risteilevät selkärankaani pitkin
vain löytääkseen
sinne kaivautuneet siivet

Haavoitan itseni paperiin, kirjan sivuihin. Haluaisin olla se tyttö josta kirjoitat.

2009-12-12T12:44:00.000-08:00

Se uni on paha
painajainen

Se toistuu

Se on totta

Täällä taas. Isossa villapaidassa, villasukissa, hyppynarun pituisessa kaulahuivissa ja nuhaisena.
Vähän rauhoittuneempana kuin viimeksi. Hämillään.

Saan apua tähän. Tiedän sen. Mua ei jätetä enää yksin asioitten kanssa. Parin viikon päästä.

Saan ammattiapua.

Shh, kaikki paranee kyllä.
Sää paranet.

Menneisyys ei voi määrittää ihmistä. Sen voi aina kääntää vahvuudeksi.

En ole läheskään aina niin varma tuosta.

Mulle sanottiin, että mun pitää repiä tarpeeksi monta kertaa vanhat haavat auki, jotta oppisin elämään sen kanssa. Hyväksymään. Antamaan olla. Ihan sama. Ketään ei kiinnosta.

KIINNOSTAAKIINNOSTAAKIINNOSTAAKIINNOSTAAKIINNOSTAAKIINNOSTAAKIINNOSTAA

Mitä haluan nyt:
-onnistua
-olla jonkun lähellä
-itkeä onnesta ja surusta samaan aikaan
-olla jollekkin jotain
-saada nopeasti kitaranuotit kirjastosta ja oppia soittamaan sellolla se yksi jumalattoman vaikea tyhmä biisi

Mitä en halua nyt:
-epäonnistua
-nukkua yksin
-tajuta ettei itkua tule
-olla ei mitään ei kellekkään

Saat minussa lapsen ja naisen.
En tiedä kumpaa haluat tai kumpi haluan olla.

pysy siinä

2009-12-06T11:23:00.000-08:00

Trying not to lose your own
boxing up everything you've got
All you ever knew of home
you're scared, scared to see
your father there in the door
you wonder where did the years go

Äh.

Tiedättekö tunteen, kun joku ihminen on oikeasti läsnä? Katsoo sua, tunnet, että se ajattelee sua ja on kiinnostunut. Kyselee, tarkentaa ja on tilanteessa mukana. Se ei vaan fyysisesti oo siinä, vaan koko olemuksellaan. Koko olemuksellaan.

Isä. Ei. Ole. Koskaan. Läsnä.

Ei koskaan.

Mun tekis mieli hajottaa paikkoja kun ajattelen tuota. Ja ajattelen tuota kokoajan, koska suurinosa mun luonteesta, mun reagoinnista, mun virheistä on heijastumista mun lapsuudesta.

Muistan horjuvan halauksen eteisen peilin edessä.

En ole koskaan ymmärtänyt, miten kyyneleet pääsevät laskeutumaan silmäluomien alta poskille, mutta niin vain käy.

Ja kaikki sattuu saman verran kuin pienenä. Ehkä enemmänkin, sillä tajuan kaiken.

Kaikki se turvattomuus, lasiset ja sirpaleiset muistot, viikonloppuiset itkut ovat heijastuneet tähän hetkeen. Tehneet minut.

Sen takia on käynyt niin paljon muitakin ikäviä asioita.

Ja sen takia vastoinkäymiset tuntuu vaikeilta. Olen pinttynyt. Mulla on nykyään pakkomielteinen tapa murehtia muiden huolia, yrittää olla se, joka pitää kaikkea koossa. En vain osaa tuoda sitä julki.

Mussa on vielä paljon keskeneräistä, tyhjiä tiloja, mitä haluaisin täyttää uusilla ja onnellisilla kokemuksilla, jotta kasvaisin tasapainoiseksi ja uskaltaisin päästää irti muistoista.

En tiedä millaista elämä olisi ollut, jos kaikki olisi ollut hyvin, kun olin pieni.

Ja mun kautta moni viaton ihminen joutuu kärsimään samoista asioista, kun mun menettämisenpelko ja takertuminen vaan korostuu mitä vanhemmaksi tulen. Voin kuvitella, minkälaista helvettiä elämä on mun kanssa sille ihmiselle, joka oikeasti joskus huomaa mut kokonaisuutena ja tykkää siitä.

Oon alkanu olemaan jo aika toivoton tämän asian kanssa, kun tuntuu, että tarvisin oikeasti apua, mutten uskalla enää hakea sitä. En yksin.
Haluan pelastaa sen ihmisen, jota tulen joskus tulevaisuudessa rakastamaan. Ei sellaisia ihmisiä halua satuttaa omalla itsellään tai omilla tyhmillä piirteillään.

Electric Feel

2009-11-18T11:08:00.001-08:00

Viime viikkoisten töitten ja juhlinnan takia oon aika loppu tällä hetkellä!

Oon kuunnellu nyt kyllästymiseen asti tuota MGMT-Electric Feeliä, on jotenki ollu kokoajan sellanen kauheen villi/biletysolo ja mulla on ollu aivan omituisia mielitekoja viime viikonloppuna, mitkä ei sitten toteutunu mun onneksi! Lauantaina tuli huudettua/naurettua kyllä keuhkot ihan pihalle.

Mun huone on kärsiny kyllä viime viikkoisten kiireiden takia, vaikka en oo muulloinkaankaan mikään siisti ihminen. Varsinkin aamuiset vaatekriisit kostautuu aika nopeeta.

Oon katellu tässä parina iltana kuvia viime kesältä, mun synttäreiltä, vapulta... Aivan tajutonta tää, mulla ei oo kauheen useesti tämmöstä oloa että ois pakko päästä riehumaan. Muutenki tuntuu tosi itsevarmalta, ihan ku pystyis ihan mihin vaan (toisaalta taas alkaa pelottavasti vaikuttaa siltä että musta ei oo lukemaan huomiseen kokeeseen)

Ehkä tää kaikki energia tulee siitä, että oon löytäny syyn siihen, että musta tuntuu että olisin epäonnistunu mun tunne-elämässä. Toivoisin että saisin nyt takaisin niitä tuhlattuja vuosia. Ja että uskaltaisin revitellä ja nauttia nuoruudesta. Olla rauhassa sen ikänen kun oon.

Inspiraatiota ootellessa!

Löysin muuten bilekuvien seasta yhden ihan kivan kuvan musta tältä kesältä. Laatu on kyllä aika kauhea.

Drive until you lose the road

2009-10-16T12:40:00.000-07:00

Rikkoutunut lasipullo

Siellä jossain minä
Minä kävelen siellä jossain
En tiedä kävelenkö yksin
Kävelenkö yksin
vai

Siellä jossain minä
Minä vain katson
Vain katson täyteen elämään
Täysi elämä on tyhjempää kuin hiljaisuus

Minä katson
Katson ensimmäiseksi
Ensimmäiseksi pitää katsoa
katsoa minkälaiset sormet sinä omistat
Omistat täydelliset

Minä nukahdan
Nukahdan huutoon
Huutoon joka on pääni sisässä
Pääni sisässä on kauhea huuto
Huuto joka nukuttaa
Nukuttaa niin hiivatisti

Ne ovat sekaisin
Sekaisin on elämä
Elämä on ihan sekaisin
Sisällä on niin sekaista
Sekaista on ihan kauheasti

Kauheasti pitäisi itseään tulkita

jonka hakkaat lopulta mustelmille

2009-09-21T06:35:00.000-07:00

Umpikuja

Halusin vain nähdä
tunnenko vielä

Koska
se jota yrität koskettaa
se johon piirrät auringonnousuja
jota yrität satuttaa
johon kuivaat kyyneleesi
jonka hakkaat lopulta mustelmille

on teräksinen kuori
ympärilläni

Ja se jolta yrität pyytää
anteeksi itkien ja huulia etsien
on

petturi
joka vilpittömästi yritti

herättää itsensä henkiin

automne

2009-09-05T12:29:00.000-07:00

Minä nousen, vaikka putoan.

Oon hymyillyt tänään. Paljon. Ja ajatellut. Ja taas tukahduttanut mun tunteita tasaiseen tahtiin. Se on kauheinta mitä ihminen voi itelleen tehdä. Ja se ajaa hulluksi tosi nopeesti.

Olen tänään tehnyt monta hyvää tekoa muille ja itselleni. Kävin kaverini kanssa pelaamassa sulkapalloa täysillä, ja tajusin olevani kehittynyt tämän alkuvuoden aikana. Se pisti pakosta hymyilemään. Kävin kaupungilla kaverini kanssa, ja saatiin idea mitä annetaan kolmannelle kaverille synttärilahjaksi. Voin sanoa, että idea oli maailman ihanin. Ja ainakin mää liikuttuisin siitä tosi paljon.

Kävin myös kaupassa, jossa yksi suloinen mummeli kysyi multa että mistä se vois löytää hiuslakkaa. Neuvoin häntä hymyillen ja hän kiitti. Rakastan tuollaisia tilanteita!

Ja tottakai mun piti käydä vielä mummillakin jätskillä ja viemässä uusi koulukuvani.

Niin ja ostin myös pähkinöitä!

Nyt tekis mieli käpertyä viltin alle jonkun kanssa kermavaahto/vaahtokarkkikaakaon kera. Ja hymyillä. Ja saada joku hymyilemään.

Tiistaina nään sellaisen ihmisen jonka voisin kuvitella siihen viereen. Oikeestaan en oo kyllä varma oikeestaan mistään tai kenestäkään. Tuo tunteiden tukahduttaminen tekee aika ikävästi mun tunne-elämälle. Ja yleensä kaikelle mitä teen.

Kysyin kerran mun äidiltä, että miks mää otan kaiken niin raskaasti. Että onko mussa joku vialla.

Äiti vaan sano että mulla on tunteet.

Nyt mun tunne-elämä on päin sanonko mitä, en osaa kontrolloida mitään tai ketään. Teen sellasia tekoja mitä en halua tehdä.

Viime viikollakin tein jotain mitä en olisi halunnut tehdä. Tai minkä tiesin tekevän tosi pahaa mulle. Ja tottakai menin tekemään juuri niin. Itkin samalla. Kuiskasin ääneen keskellä katua että mitä hemmettiä oon tekemässä.

Rikon itseäni kokoajan enemmän ja enemmän, nakerran mun tunteet romuksi ja nyt mun pään sisällä on vaan... sekasotkua. Niinku yleensäkkin. Monet ei tajua tilanteen vakavuutta, mutta mua oikeesti karmii mitä keksin seuraavaksi.

Mihin oon menossa?

You are someone else, i am still right here

2009-08-19T09:31:00.000-07:00

Everyone I know
Goes away in the end

Miksi musta tuntuu että tuhlaan mun elämää kokoajan? Oon alkanu miettimään, että vaadinko liikaa mun elämältä ja iteltäni? Ootan kokoajan jotain projektia, mihin saisin panostaa täysillä, ja kun "h-hetki" on ohi, oon ihan tyhjä ja ootan kokoajan jotain uutta, isoa asiaa.

Kaipaan myös kauheesti sellasia ihmisiä ketä en sais kaivata. Musta tuntuu että petän itteäni jos ajattelen sellasia ihmisiä joita tietyllä tavalla häpeän ja arvostan samaan aikaan.

Kuitenkin mua pelottaa että kaikki vaan yhtäkkia katoaa mun ympäriltä. Mulla on ainainen menettämisen pelko, en oo koskaan pitäny itsestäänselvyytenä mun kavereita ja ihmisiä, jotka välittää musta. Jos uskaltaisin vaan sanoa että jää. Monesti mietin että missä tulee se raja, millon teen jotain tahallaan tai vahingossa väärin, millon kaikki loppuu? Nyt kun kaikki on jotenkuten koossa, pelottaa, että joku osa pettää ja koko asetelma räsähtää ja alan rakentamaan tätä kaikkea uudestaan.

Jos joku vaan sanois että aikoo pysyä siinä.
Taas toisaalta sanat on ihan merkitöksettömiä, maailmassa on niin monta hyvää valehtelijaa.

I wear this crown of shit
On my liar's chair
Full of broken thoughts
I cannot repair
Beneath the stains of time
The feeling disappears
You are someone else
I am still right here

sormien läpi

2009-07-15T12:21:00.000-07:00

Pieni, uusi alku.

Jatkoa lopulle.

Olen pieni nimetön jota ei voi määritellä. Kirjoitan kun tuntuu siltä. En kirjoita ketään varten. Kirjoitan, koska se on osa polkua jota yritän hoiperrella eteenpäin. Se on osa rutiinia, osa tarinaa ja suuri osa minua.

Olen pieni nimetön jolle riittää läheisyys, näytteleminen, musiikki ja kirjoittaminen. Olen kuitenkin jotain vailla, ja se paikka on niin suuri, että minulla on kiire täyttää se aukko.

Jätän asioita liian usein tekemättä, sanomatta, ajattelematta. Sen jälkeen tuntuu kylmältä ja tyhmältä. Teen liian usein virheitä ja vääriä valintoja. Aina risteyksessä valitsen väärän tien. Ja kaikista pahinta on se, että kuljen sitä väärää tietä liian pitkään siinä toivossa, että sieltä löytyisikin oikopolku.

Koskaan ei ole löytynyt.

Sitä vaan tullaan tuskallisella vauhdilla takaisin, käydään kaikki kipeä läpi uudestaan. Siksi alut ja loput pelottavat minua. Kun pääsen vihdoin oikealle tielle, todella pian tulee vastaan uusi risteys. Arvaatte kai, kumman tien silloin valitsen.

Minua ei pelota kirjoittaa vaikeista asioista. Vaikeampaa niistä on päästää irti. Niihin on juurtunut, ja irrottautuminen on mahdotonta. Siksi kuljenkin nykyään kaikki ne kliseiset menneisyyden varjot perässäni väärille teille ja välillä olen niin pieni ja yksin ja ilman kosketusta että ei voi muuta kuin yrittää kontrolloida tilannetta väärällä tavalla.

Jos sait minusta nyt sellaisen kuvan, että ryven itsesäälissä ja emoilen muuten vain, olet väärässä. Ne hetket risteyksiltä toisille on aina ihan mahtavia. Niiden takia olenkin valmis palaamaan takaisin risteykseen, menemään oikeaa reittiä.

En halua kenellekkään helppoa elämää. Se ei kasvata, se ei opeta eikä siitä muista mitään.
Haluan kaikille vain aidosti iloisia hetkiä, aidosti surullisia ja tuskallisia hetkiä. Haluan että jokaista koskettaisi joku edes yhden kerran.

Nyt,

tervetuloa pääni sisään